D2-poikien joukkue, 05-valkoinen, aloitti sarjapelinsä syyskuussa terävästi. Kauden ensimmäinen reissu Qmax Areenalle toi mukanaan kaksi voittoa ja neljä sarjapistettä.
Tasoerot D2-poikien Pohjanmaan sarjan sisällä ovat kuitenkin suuret ja myös häviäminen on tullut joukkueelle kauden aikana tutuksi. Se ei ole kuitenkaan lannistanut joukkuetta, kuten ei kuulukaan. Tärkeintä on peleistä nauttiminen. Vaikka avausviikonlopun jälkeen voittotili on karttunut viidessä seuraavassa turnauksessa vain yhdellä, on joukkue kannustanut toinen toistaan ja pelannut ennalta vahvempiakin joukkueita vastaan loppuun asti sinnikkästi tsempaten.
Sarjapelien lisäksi joukkue on pelannut pitkin kautta harjoituspelejä seuran muita joukkueita vastaan. Hyvä henki välittyy porukasta, sillä voittoja tuuletetaan riemukkaasti ja tappioihin ei jäädä rypemään. Bussin takaosasta kuuluu pelireissuilla naurun remakka ja välillä meno äityy jopa yhteislauluun. Se jos jokin on ylpeästi oranssia henkeä.
Poikien yhteishenki näkyy myös vanhempien aktiivisessa osallistumisessa. Vanhemmat kulkevat pelimatkoilla mukana kannustamassa ja talkoohenkeä löytyy, josta esimerkkinä syksyllä järjestetyt myyjäiset kahden paikallisen marketin tiloissa.
Joukkueen riemua on mahdollisuus päästä näkemään seuraavan kerran lauantaina 27.1. kotiturnauksessa, joka pelataan Botniahallilla. 05-valkoinen pelaa päivän aikana peräti kolme ottelua.