Divari käyntiin vieraskentillä

Kauan odotetussa sarja-avauksessa tulevana lauantaina SB Vaasa kohtaa Divarin kokeneimpiin joukkueisiin lukeutuvan ÅIF:n Sipoossa. Viime kaudella ÅIF oli vahvempi kauden molemmissa kohtaamisissa (Vaasassa lukemin 3-5 ja kotikentällään 7-3), joten jälleen kerran luvassa on hikinen taistelu sarjan avausvoitosta.

”Kokeneita pelureita, jotka ovat juonikkaita erikoistilanteissa ja keskialueen riistoissa. He malttavat kytätä riistoja ja iskevät niistä sitten vastaan”, tiivistää vaasalaisten valmentaja Jani Lipsanen tulevan ottelun vastustajan.

Oranssipaidat pääsevät matkaan ilman suurempia loukkaantumisia. Varmuudella sivussa on vain Rasmus Nyström. Samir Mountassir kärsii harjoitusottelussa tulleesta nilkkavaivasta, mutta on pystynyt jo harjoittelemaan joukkueen mukana. ”Mirrin ” pelaaminen viikonloppuna on kuitenkin epävarmaa.

”Meillä on kokoonpanossa näillä näkymin kahdeksan uutta pelaajaa viime kauden loppuun verrattuna. Joten kyllähän tässä aika iso vaihtuvuus on jälleen ollut”, Lipsanen huomauttaa.

”Ei varmasti olla vielä lähelläkään parasta alkukaudesta, mutta uskoisin meidän olevan jengi, joka pystyy kauden aikana parantamaan peliään reilusti.”

Sunnuntaina kahden vierasottelun viikonloppu jatkuu Vantaalla Tikkurilan Tiikereiden kotisalissa. Tiikerit on toinen tämän kauden nousijoista.

”Nousijoilla on alkukaudesta aina se suurin yllätyssauma, kun hirveästi ei ole vielä kertynyt dataa pelaajista ja joukkueen pelitavasta. Lisäksi siellä on kliseisesti uuden sarjatason tuomaa näytönhalua ja virtaa”, Lipsanen näkee.

”Mielenkiintoista nähdä, että millainen jengi vastaan tulee. Muutama pelaaja rosterista on tuttu liiga- ja divarikentiltä, mutta muuten mennään tässä vaiheessa aika vähillä tiedoilla. Mutta se sopii hyvin, koska haluamme aiempaa korostetummin miettiä mitä SB Vaasa tekee ja miten pelaa kuin sitä, mitä muualla tehdään.”

SB Vaasan tuore puolustaja Iisakki Vallin on tämän viikon ajan päivitysvuorossa joukkueen Snapchatissa. ”Iisiltä” voi käydä kyselemässä ennakkofiiliksiä tililtä @sbvaasa.

ÅIF-ottelun liveseuranta lauantaina 23.9. klo 18. alkaen.

Tiikerit-ottelun liveseuranta sunnuntaina 24.9. klo 17. alkaen.

SB Vaasan alustava kokoonpano julkaistaan joukkueen Instagram-tilillä @sb_vaasam1 perjantain aikana.