F-tytöt aloitti syyskuussa uudella kokoonpanolla, kun 2009 ja 2010 syntyneistä muodostui F-tytöt täksi kaudeksi 2017-2018.
Mukana on yli 20 innokasta tyttöä, joista osalla alkoi syksyllä neljäs kausi seuran tyttöjoukkueessa. Kauden alkuun F-tytöt pelasivat muutaman näytöspelin seuran G10-poikia vastaan Botniahallilla koko perheen liikuntariehassa.
Tytöt ovat harjoitelleet syyskaudella kaksi kertaa viikossa ja olemme keskittyneet paljon pallon hallintaan ja kuljettamiseen. Kehitystä on tapahtunut paljon, mikä näkyy junnuliigan peleissä seuran poikia vastaan.
Syksyn viimeisissä harjoituksissa kisailtiin yhdessä vanhempien kanssa erilaisissa nopeutta, pallonhallintaa, laukomista ja kuljettamista vaativissa tehtävissä. Syksyn kruunasi tyttöjen pikkujoulut Vaasan keilahallilla, missä koettiin paljon onnistumisen riemua keiloja kaataen.