Miesten edustusjoukkue palaa lähes kolmen viikon ottelutauolta tositoimiin tulevana viikonloppuna. Lauantaina joukkue matkustaa Jyväskylään, jossa vastaan juoksee sarjanousija O2. Sunnuntaina juhlitaan isänpäivää pelin merkeissä Botniahallilla. Ottelu Limingan Niittomiehiä vastaan alkaa klo 16.
Tauon aikana oli tarkoitus mennä harjoituksissa kovaa terveillä miehillä ja saada loukkaantuneet kaverit takaisin kokoonpanoon. Tavoitteista toinen toteutui, mutta loukkaantumisista ei olla päästy vielä täysin eroon.
Joukkueen kapteeni Samir Mountassir ei ole päässyt vielä pelikentille harjoituskauden jälkeen kertaakaan ja nilkasta löytynyt nivelsiteen repeämä pitää miehen sivussa edelleen. Myös Arttu Honkonen on sivussa selkävaivojen vuoksi.
”Muuten tilanne on hyvä loukkaantumisten osalta. Kahden puolustajan mahdollisesti pitkäkin loukkaantuminen on tietysti ikävää, mutta se on onneksemme se paikka, johon löytyy eniten vaihtoehtoja”, joukkueen päävalmentaja Jani Lipsanen näkee.
Koska sunnuntain ottelussa nostetaan isät ansaitusti esille, tehdään se myös otteluennakossa.
SB Vaasan puolustuksessa kolmatta kauttaan pelaava Jyri Järvinen muutti Vaasaan opiskeluiden perässä kaudeksi 2014-15. Ilveksessä ja Classicissa ennen Vaasaa ja yhtä Sveitsin vuotta pelanneen Jyrin ottelut ovat jääneet livenä tämän Jari-isältä etäisyyden takia viime vuosina vähemmälle seuraamiselle. Tulevana sunnuntaina hän kuitenkin matkaa Botniahallille Tampereelta, kun edustusjoukkueen pelaajien isät ovat kutsuttuna kotiotteluun.
”Kävin seuraamassa Vaasassa NST-ottelun. Se oli hyvä ottelu. Omaan silmään Jyri pelaa tällä hetkellä parasta kauttaan Vaasassa. Jyristä ja koko joukkueesta näkyy peli-ilo”, innokkaaksi penkkiurheilijaksi ja Ilveksen mieheksi tunnustautuva Jari Järvinen kehuu.
Tampereella Jari kävi seuraamassa kaikki Jyrin pelit paikanpäältä. Sen jälkeen on pitänyt ottaa myös internet käyttöön.
”Sveitsissä käytiin viikonloppureissu ja siellä ehdin näkemään yhden Jyrin pelin. Muuten katsoin pelit maksullisilta streameilta”, Jari kertoo ja lisää seuraavansa SB Vaasan Divari-ottelutkin aina netistä, jos niistä on lähetystä tarjolla.
Jyri oli aikanaan osa Classicin vahvaa juniori-ikäluokkaa. Samoissa jengeissä menestystä niittivät mm. Suomen tämän hetken kirkkaimmat salibandytähdet Sami Johansson, Krister Savonen ja Nico Salo. Kaukana ei ollut, että Jyrin junioriurasta olisi voinut tulla toisenlainen.
”Joskus vuonna 2000, Jyrin ollessa 6- tai 7-vuotias, aloimme miettiä mahdollista harrastusta. Jostain syystä päädyimme sitten salibandyyn. Yritimme Tampereella Kooveeseen ja Ilvekseen, mutta siellä ryhmät olivat täynnä. Täyttä oli Classicissakin, mutta siellä todettiin, että kyllä sekaan vielä yksi mahtuu”, Jari kertoo.
Salibandyn lisäksi Jyri pelasi aktiivisesti jalkapalloa. Jääkiekkokin olisi kiinnostanut, mutta kolmannelle lajille ei vain ollut aikaa. Joukkueurheilu on ollut verissä, sillä harrastuksia miettiessä yksilölajit eivät olleet edes vaihtoehtoina, mutta onko sillä ollut isän mielestä millainen vaikutus pojan kasvuun.
”Ainakin valtavan laajan kaveripiirin joukkueurheilu on tuonut. Ympäri Suomen ja nyt Sveitsistäkin löytyy kavereita. Sieltä on tullut myös sitä sosiaalisuutta. Minusta mukana on tullut pelkästään positiivista. On sillä ollut iso vaikutus Jyriin.”
Missä vaiheessa isästä alkoi näyttää siltä, että poika päätyy jalkapallon sijasta lajivalinnassa salibandyyn?
”Ehkä siinä oli sitä, että Jyri oli niin hyvä salibandyssa. Ja kun he voittivat Classicin mukana C-junioreiden mestaruuden, niin seuran puolelta vähän kyseltiin vanhemmilta, että olisiko mahdollista keskittyä vain salibandyyn. Pojille siitä ei silloin puhuttu mitään”, Jari muistelee.
SB Vaasan ja Jyrin otteiden lisäksi Jari käy edelleen seuraamassa Classicin pelejä, jos on joku mielenkiintoinen kamppailu. Siellä kun pelaa edelleen paljon tuttuja Jyrin juniorivuosilta. Muuten penkkiurheilijan arki täyttyy töiden lisäksi Ilveksen peleistä.
”Sitä kun on Ilveksen leima otsassa ja kausikortti, niin tulee käytyä katsomassa melkein kaikki liigan kotipelit ja kesäisin sitten jalkapalloa.”
Vaikka nykyisin Jari joutuu seuraamaan Jyrin otteita enimmäkseen etäältä, ei mukanaolo Vaasan vuosissa ole jäänyt pelkäksi myötäelämiseksi. Jari on Pohjolan Perunan, joka valmistaa Mummon perunapakasteita, myyntijohtaja ja Pohjolan Peruna on tälläkin kaudella Jyrin kummiyrityksenä mukana tukemassa miesten edustusjoukkueen toimintaa.
Tervetuloa Jari, ja muut isät, sunnuntaina seuraamaan meidän poikien otteita.
Ja kiitos, että elätte edelleen mukana.