Kausiennakko Pohjanmaan 2-divisioona

Taistelu Pohjanmaan herruudesta alkaa tänään perjantaina SB Vaasan ja Toholammen Urheilijoiden (TU) avatessa 2-divisioonan kauden OP-Arenalla klo 19. Lisää mielenkiintoa kauteen tuo työnimellä Suomisarja koskeva sarjauudistus, jossa 2-divisioonan ja Divarin väliin rakennetaan uusi sarjataso, joka tulee käyttöön vuoden päästä, eli kaudelle 2020-21.

Nykyisellään 2-divisioonaa pelataan kahdeksassa lohkossa, uuteen Suomisarjaan tulee kolme 10 joukkueen lohkoa. Suomisarjan tarkoituksena on kaventaa Divarin ja 2-divisioonan väliin vuosien mittaan syntynyttä suurehkoa kuilua, jossa etenkin taloudellisesti, mutta myös pelillisesti harppaus sarjaporrasta ylemmäs on ollut valtava ja aiheuttanut monta ranskalaista visiittiä. Suomisarjaan avautuu paikka jokaisen 2-divisoonan lohkon parhaille joukkueille, paikkaa ei ole kuitenkaan pakko ottaa vastaan.

Voimasuhteissa on tapahtunut pienehköä heilumista suuntaan jos toiseenkin. Viime kauden päätteeksi porrasta alemmas pudonnut SB Kauhajoki on korvautunut SPV:n kakkosjoukkueella. Käydään lohko läpi joukkue joukkueelta.

BLUE FOX
Uudenkaarlepyyn ylpeys voitti viime kaudella runkosarjan selvällä seitsemän pisteen erolla seuraavaan ja selviytyi voittajana myös lohkon sisäisistä pudotuspeleistä, kaataen ensin Mailattomat (MLT) ja sen jälkeen vielä Paapat, edeten Divarikarsintoihin asti. Karsinnoissa seinä nousi kuitenkin vastaan lappeenrantalaisen PoNoVon osoittautuessa kertaluokkaa paremmaksi joukkueeksi.

Didrik Lillas on Blue Foxin vaarallisimpia pelaajia

Joukkueessa ei ole tapahtunut suurempaa liikehdintää, mutta Johannes Vähäkankaan siirtyminen liigaorganisaatio Oilersiin on laadullisesti suuri menetys Siniketuille. Vähäkangas teki pelaamissaan 16 ottelussa mainiot tehot 19+18 ja kun tilalle ei ole tullut korvaajaa, on Blue Fox tältä osin heikentynyt hieman. Monessa muussa joukkueessa kovan luokan pelimiehen lähteminen voi vaikuttaa paljonkin, mutta Blue Foxin ollessa kyseessä, uskon joukkueen suorittavan menetyksestä huolimatta kovalla tasolla. Tulopuolella Sinikettuja vahvistaa Oransseille hyvin tuttu puolustaja Juuso Pukkinen, joka vaihtoi kauden päätteeksi oranssin nutun siniseen. Pukkisen kohdalla kautta rikkoo kuitenkin jonkin verran varusmiespalvelus, jonka Pukkinen aloitti heinäkuussa. Leveyttä joukkueeseen tuovat naapuriseura Jeppiksestä siirtyneet Iisakki Karukka ja Alexander Penttinen. Molemmilla pelureilla pelipaikka saattaa löytyä myös Blue Foxin kakkosjoukkueesta.

Blue Fox on varmasti sarjan kurinalaisin ja yksi sitoutuneimmista joukkueista. Vankkaan puolustuspeliin vahvasti nojaava ryhmä päästi viime kaudella ainoana joukkueena runkosarjassa alle 100 maalia (99). Menetykset joukkue pystyy paikkaamaan nimenomaan joukkueena, joten Blue Fox lähtee kauteen suurimpana ennakkosuosikkina.

Blue Foxista useammalla pelaajalla on taustaa myös Oransseista. Joukkueen paras pistemies Didrik Lillas pelasi aikanaan SB Vaasan B-junioreissa. Myös maalivahti Anton Kronqvist, Jack Nylund, David Krokvik ja Axel Hedman ovat edustaneet Oransseja. Kannattaa myös seurata Anton Kallvikin otteita. Liigassakin käynyt Kallvik on yksi sarjan vaarallisimmista hyökkääjistä.

PAAPAT
Viime kaudella lohkon toiseksi sijoittunut ja lohkon finaalissa Blue Foxille hävinnyt Paapat lähtee alkavaankin kauteen yhtenä sarjan ennakkosuosikeista. Joukkueen päätavoite lienee tälläkin kaudella Suomen Cup. Viime kaudella liigajoukkue OLSin halki poikki ja pinoon cupissa laittanut kokenut vaasalaisryhmä järjesti vielä mahtavan JouluClassicon kohdatessaan hallitsevan Suomen mestarin ja maajoukkuetähtiä vilisevän Classicin yli 1000 katsojan edessä Botniahallilla. Tiukka ottelu päättyi kuitenkin lopulta mestareiden nimiin, mutta nälkää tästä takuulla jäi.

Näillä setämiehillä riittää juhlan aiheita vielä pitkään

Joukkue koki pelaajapuolella kaksi kovaa menetystä, kun Joona Kukko (17+24) siirtyi Nurmon Jymyn Divarijoukkueeseen ja Jesse Lintala (15+7) puolestaan vaihtoi Oransseihin. Lintalasta maksettiin kuitenkin kunnon kipuraha, kun vaihdossa lähetettiin jo vuosia Paappojen ihon alla liikkunut Nico Karlström. Karlström joutuu koko lailla uuteen tilanteeseen, sillä Oransseissa mies kuului ns. setämies -osastoon, kun taas Paapoissa Kala lasketaan aivan junnuksi. No liivien pesu ja pallojen kerääminen ei sinänsä rakettitiedettä ole, joten Kala selviytyy varmasti hyvin uudesta roolistaan.

Huolimatta pisteiden valossa kahdesta kovasta menetyksestä, on Paapat tänäkin vuonna sarjan ehdotonta eliittiä. Rosteri Paapoilla on takuuvarmasti sarjan levein, sillä joukkueessa on noin 45 aktiivista pelaajaa. Kilpailutilanne on siis kohdillaan ja se näkyy kentällä. Setäsähly on parhaimmillaan erittäin juonikasta ja tehokasta, eikä aina niin verkkaistakaan. Jos oli Blue Fox ainoa alle 100 maalia päästänyt, oli Paapat ainoa yli 200 maalia tehnyt joukkue. Hyökkäys on paras puolustus ja sen setämiehet osaavat.

Tuomareiden suuntaan joukkue on varmasti haastava, sillä suurin osa pelaajista on nähnyt urallaan enemmän tuomareita, kuin nykyiset tuomarit pelaajia ja sen myötä kaikki metkut ovat hallussa. Lisäksi joukkueen vahvuudessa on Karlströmin siirron jälkeen kaksi tuomaria omastakin takaa, joten vanhemman Lintalan ja Karlströmin tuomareille vetämiä sääntöoppitunteja saatetaan nähdä useampaankin otteeseen kauden aikana.

Paapat tulee olemaan kauden päätteeksi neljän joukossa, mutta Suomisarjaan joukkueella tuskin on haluja.

NIBACOS
Nibacos on vuosikausia ollut Pohjanmaan 2-divisioonan parhaita joukkueita. Kokkolassa tehdään hyvää työtä ja tavoitteet on asetettu korkealle. Nibacos on yksi takuuvarmista Suomisarjaan pyrkivistä joukkueista. Jos on lähivuosina totuttu näkemään erittäin vahva kokkolalaisryhmä, on tämän vuoden menestymisen yllä muutama harmaa pilvi. Pelaajarintamalla Nibacos on nimittäin yksi kesän suurimpia menettäjiä.

Edellisen kauden kärkinelikosta suurinta menetystä pelaajapuolella on kokenut nimenomaan Nibacos. Joukkueen viime kauden paras pistemies Oskari Kauppila (36+19) siirtyi Nurmon Jymyyn. Toiseksi paras pistemies Aapo Lokasaari (23+11) edusti jo viime kaudella rinnakkaisedustuksen turvin myös SPV:tä, mutta siirtyy täksi kaudeksi pelkästään peliveljien kirjoille. Top 10 pistemiehistä myös Joni Lehtinen vaihtaa päällensä HiPan paidan ja ikoninen Petteri Toivola puolestaan palaa TU:n väreihin. Muita lähtijöitä ovat Tuomas Tilus (HiPa) sekä Ville Mattila (SB Vaasa).

Paljon riippuu tulevan kauden menestyminen siitä, miten joukkue onnistuu kollektiivina ja astuuko joku Kauppilan ja Lokasaaren suurehkoihin saappaisiin. Joukkue taistelee varmasti tosissaan pudotuspelipaikoista, mihin se riittää, kausi näyttää.

MLT
Mailattomat, eli tutummin MLT on tänäkin vuonna kova pala purtavaksi kenelle tahansa. MLT on totuttu näkemään joukkueena jolla riittää maltti ja uskallus houkutella vastustajan karvaajia lähemmän, jotta tilaa kentän keskustaan saadaan synnytettyä. Isokokoinen ja taitava Aki Vainio-Hynnilä on varmasti yksi sarjan parhaista kahden suunnan senttereistä. Joukkueen valmennuksessa on tapahtunut päivitystä, kun entinen pelaaja Miika Ulvila on ottanut komennon joukkueesta.

Pelaajasiirtojen osalta MLT oli edelliskauden kärkinelikosta selkein voittaja. Viime kaudella Jymyssä Divarin aloittanut ja ISB:ssä 2-divaria loppukauden pelannut Harri Käpyaho tuo rutkasti kokemusta seinäjokelaisryhmään. Käpyaho on todellinen Jymy-ikoni, joka ehti edustaa Jymyä 19 kauden ajan. Mies on nähnyt monet ilon ja tuskan hetket ja tuo varmasti ison kasan johtajuutta mukanaan. Jymyn Divarijoukkueesta MLT-paitaan vaihtaa myös Lassi Reunamäki. Vielä kun SB Kauhajoen paras pistemies Juhani Lehtonen (18+20) edustaa alkavalla kaudella MLT:tä voi joukkueen sanoa olevan yksi pelaajasiirtojen voittajista.

Ennustetaan Mailattominen olevan kauden päätteeksi Top 4 joukkue. Siitä, kiinnostaako joukkuetta Suomisarja, ei ole mitään tietoa.

SB VAASA
SB Vaasa oli viime kauden jälkeen sarjassa viides. Kausi oli hyvin kaksijakoinen, sillä kauden alku meni enemmän tai vähemmän vaisusti, mutta kauden jälkimmäisellä puoliskolla Oranssit olivat sarjan paras joukkue, voittaen 11 ottelusta 10. Edellisvuoteen verrattuna pelaajisto on vahvistunut jonkin verran ja valmennuksessa on tapahtunut muutos Ilkka Kittilän suunnattua ammattivalmentajaksi Saksaan. Kittilän ja sitä ennen Jani Lipsasen kakkoskoutsina toiminut Teemu Hagelberg otti vastuuvalmentajan tehtävät hoitaakseen 2-vuotisella sopimuksella. Mitään suurta pelillistä muutosta tuskin tullaan näkemään, vaan Hagelberg jatkaa jo viitoitetulla tiellä omin lisämaustein toki.

Takatolpalla väijyvä Nico Hagelberg on sarjan vaarallisin pelaaja

Pelaajarintamalla liikehdintä oli suhteellisen vähäistä, mutta laatua liikkui silti mukavasti sisäänpäin. Jo viime kaudella harjoitusringissä ollut Mikko Levänen on pukenut päälleen ykkössentterin viittaa. Viime kausi Leväselle meni M-Teamin ASM-joukkueessa. Aleksi Peräsalo sai opiskelupaikan Tampereelta ja muutti alkusyksystä sinne. Toivotaan Perikselle hyviä pelihetkiä Manseen. Peräsaloa paikkaamaan saapui Jani Myllylä Blackbirdsistä. Myllylä on fyysinen ja perusvarma leftin puolustaja, jolta irtoaa kynäkin aina silloin tällöin. Jesse Lintala siirtyi Paapoista Oransseihin ja tuo lisää maalinteon uhkaa Oranssien kakkoskenttään. Eetu Annila puolestaan tekee debyytin miesten tasolla. Lahjakas 19-vuotias nuori mies oli viime kauden loukkaantuneiden kirjoissa, mutta on nyt tehnyt väkevän paluun. Annila onkin muodostanut yhdessä Lintalan ja Niklas Paulin kanssa väkivahvan kakkoskentän, joka on ottanut välillä kentällä ykköskentän tehtävät harteilleen. Leveyttä rosteriin tuo Ville Mattilan siirtyminen Nibacoksesta Oransseihin. Ville on tuttu mies mennä vuosilta, hänen käydessään 2.asteen Vaasassa pelaten SB Vaasan junioreissa. Seurata kannattaa myös nuorta puolustajaa Justus Jaskaria, Jussi on ottanut kevään ja kesän aikana valtavia loikkia eteenpäin ja tullee vakiinnuttamaan paikkansa 2-divisioonatasolla.

SB Vaasan voi odottaa parantavan sijoitustaan viime kaudesta. Suomisarja on ehdoton tavoite joukkueelle. Jos viime kaudella joukkue oli välillä liikaa ykköskentän varassa on tilanne täksi kaudeksi parantunut merkittävästi. Viime kaudella pistepörssin voittaneen Nico Hagelbergin johdolla ykköskenttä on tälläkin kaudella sellainen, että suurin osa vastustajista ajaa suosiolla bussin parkkiin, mutta nyt tulivoimaa löytyy myös kakkos- ja kolmoskentistä. Alkukausi on ollut usein vaasalaisille vaikea, sillä suurin osa joukkueen opiskelijapelaajista saapuu Vaasaan vasta elokuun lopussa tai syyskuun alussa, joten yhteiset hetket ennen sarja-avausta ovat vielä melko vähäisiä. Tämä ei kuitenkaan saa liikaa näkyä, mikäli joukkue meinaa kärkisijoista kamppailla.

TU
Viime kaudella viimeiseen asti viimeisestä pudotuspelipaikasta taistellut Toholammin Urheilijat, eli TU on kokenut suuria mullistuksia pelaajarintamalla ja joukkue lähteekin hyvin erilaisista lähtökohdista alkavaan kauteen edelliseen verrattuna. Toholammilla alkaa tietynlainen omat pojat projekti ja näin uudistunutta joukkuetta on vaikea arvioida.

Pelaajarintamalla on tosiaan tapahtunut liikehdintää, mutta ovi on käynyt käytännössä vain ulospäin. Toholammin ovista ulos astuivat Aleksi Huhtala, Elias Ritola, Jari Isosalo, Tervamäen veljekset Matias ja Mikael sekä Jani Poutanen. Lista on pitkä eikä lopu tähän. Jo pitkään sarjan uljaimpia sulkia, eli viiksiä kantanut maalivahti Mika Siermala vaihtaa aluetta ja siirtyy Pohjoisen 2-divariin. Noin komeiden sulkien menettäminen on isku koko sarjalle. Vielä kun joukkueen ykköspyssy Lauri Hyväri (30+25) vaihtoi maisemaa, on TU uuden edessä. Paikkaajat on otettu yhtä lukuunottamatta seuran kakkosjoukkueesta, ainoa ulkopuolelta tullut on kokenut Petteri Toivola, joka palasi Nibacoksesta kasvattajaseuraansa.

Ykköskentästä jäljelle jääneet Määttälä ja Keski-Sipilä ovat laatupelaajia, mutta nyt harteilla on paljon. Toimituksemme uskoo TU:n putoavan jokusen sijan alaspäin, mutta sarjapaikan joukkue onnistunee kuitenkin säilyttämään.

ISB
Ilmajoen ylpeys ISB oli viime kaudella sarjan päätteeksi seitsemäs. Joukkueella ei ollut asiaa taisteluun pudotuspelipaikoista, joukkueen jäädessä 10 pisteen päähän viimeisestä pudotuspelipaikasta. Ero putoamiskarsintaan oli puolestaan 20 pistettä, joten ISB oli selkeä keskikastin joukkue. Joukkue osallistui Suomen Cupiin ja pelasi samassa lohkossa SB Vaasan, Remixin ja Jalaksen kanssa. Ehkä hieman yllättäen ISB eteni lohkon voittajana seuraavalle kierrokselle. Joukkue voitti ratkaisevassa ottelussa SB Vaasan jatkoajalla 3-2. Tuossa ottelussa nähtiin sitoutunut ja uhrautuva ryhmä. ISB asetti bussin parkkiin maalivahdin isolle alueelle ja puolusti läpi ottelun vimmatusti. ISB noudatti legendaarisen jenkkifutiskoutsi Vince Lombardin oppia. Lombardi lausui aikanaan kuolemattoman lauseen, menestyminen tulee ennen työntekoa ainoastaan sanakirjassa. Joukkue tosiaan teki töitä ja hinasi itsensä ottelun loppupuolella väkisin tasoihin ratkaisten ottelun lopulta jatkoajalla suoraan aloituksen jälkeen, pelikellon ehtiessä käydä ainoastaan 6 sekuntia.

Pelaajapuolella merkittävin menetys on loppukauden ISB:n mukana olleen Harri Käpyahon siirtyminen Mailattomiin. Kauhajoelta joukkue naarasi Janne Komsin, mutta muuten liikehdintä on ollut vähäistä. Ennustamme ISB parantavan sijoitustaan ja asettuvan lähemmäksi taisteluun viimeisestä pudotuspelipaikasta.

KONNAT
Seinäjokinen Konnat pelasi ensimmäisen kautensa 2-divisioonassa viime kaudella sijoittuen sarjassa sijalle 8. Konnat on seinäjokiseen tyyliin työteliäs ja puolustukseen keskittyvä joukkue, joka ei varmasti tee pelaamista helpoksi vastustajilleen.

Pelaajarintamalla Konnien näkökulmasta kesä on varmasti tuntunut leppoisalta. Ennen ensimmäistä 2-divarikauttaan joukkueen palapelin palat olivat vielä loppukesästä levällään, kuin Jokisen eväät, mutta täksi kaudeksi tilanne on rauhoittunut ainakin siirtojen osalta. Mitään erityisiä menetyksiä joukkue ei ole kokenut. Tulopuolella on Jymyn Divarijoukkueesta Toni Ylimäki sekä Wili Joensuu, joka päätti kautensa SPV:n A-nuorten hopeajoukkueessa, siirtyi ensin Jymyyn ja sieltä vielä Konniin.

Vuoden kokeneempi Konnat tulee parantamaan peliään ja saattaa poimia sijan tai kaksi korkeamman loppusijoituksen.

HIPA
Himangan Pallo, eli HiPa. Viime kauden päätteeksi joukkue löytyi sarjataulukon häntäpäästä. Alkavaan kauteen joukkue lähtee positiivisten muutosten sävyttämänä ja joukkueen oma tahtotila on varmasti olla kauden päätteeksi sarjataulukon paremman puolen joukkue. Tätä tukee joukkueen värväykset, jotka nostavat HiPaa kaavailuissa ylöspäin.

Pelaajarintamalla Himangalta kuuluu siis positiivisia uutisia. Joukkue on onnistunut haalimaan riveihinsä pääsarjatason osaamista, kun pohjoisesta Himangalle siirtyy Mikael Tuorila. Merikoskea ja Kellon Lyöntiä Divarissa yhteensä 52 ottelussa edustanut Tuorila, tuo arvokasta kokemusta kovista peleistä. Nibacoksesta HiPaan puolestaan siirtyvät Joni Lehtinen ja Tuomas Tilus. Tiluksen veljessarjan täydentää Tommi Tilus, joka pelasi päättyneellä kaudella Sveitsin liigan HC Rychenberg Winterthurissa tehoin 6+2. Ennen tätä nuorempi Tilus kirjasi Nibacoksen paidassa 88 pelaamassaan ottelussa tehot 65+54.

Uudet pelaajakiinnitykset nostavat odotuksia HiPan suhteen ja potentiaalia on useamman pykälän parannukseen.

REMIX
Isokyrön Remix voitti edellisellä kaudella ainoastaan kaksi ottelua. Ainoastaan sarjasta pudonnut SB Kauhajoki veti kauden enemmän vihkoon. Työteliäänä ja periksiantamattomana joukkueena tunnettu Remix ei ole oikein saanut työntekoa realisoitumaan pisteiden muodossa, mutta palasten loksahtaessa sopivasti kohdalleen on tämäkin mahdollista.

Uhrautuminen ja tiivis puolustaminen on Remixin pelin sieluna

Pelaajarintamalla ei ole suuria muutoksia tapahtunut. Viime kaudella SPV:n C1-junioreissa pelannut Herman Kangas siirtyi takaisin Remixiin. Vanhempi Kankaan veljeksistä Konsta, puolestaan siirtyi alkavaksi kaudeksi SPV:n riveihin. Kangas tullee pelaamaan pääosin SPV 2 -joukkueessa, mutta saattaa tilille kertyä myös ASM-pelejä. Iän puolesta se on vielä tämän vuoden mahdollista. Maalivahtirintamalle Remix saa vahvistusta, kun nuoren Aleksi Hankosen paikan ottaa kokenut Mikko Lybeck. Lybeck on tuttu Oransseille, sillä mies on pelannut vuosikaudet SB Vaasan joukkueissa. Lybeck tulee kirittämään Remixin selkeää ykkösmaalivahtia Teemu Nykästä, joka on varmasti yksi joukkueen tärkeimmistä palasista.

Jos on Blue Foxissa useampi Oranssia nuttua kantanut pelaaja, niin ei häpeä Remix tässä vertailussa yhtään. Joukkueen pelaajista Oransseille tuttuja ovat Vallin veljekset Joona ja Juuso, Jere Koskela, sekä jo mainitut Lybeck ja Kangas H.

Remixille kaudesta voi povata vaikeaa. Viime kaudella SB Kauhajoki oli Remixin pelastava enkeli, niin suuri ero oli Remixin yläpuolella olleeseen HiPaan. Tällä kaudella Kauhajoen korvaa SPV 2 jolla on varmasti halua pitää joukkue 2-divisioonassa ja sen lisäksi pelaajaresursseja siihen. Suomisarjan tulon myötä saattaa toki käydä niin, ettei yksikään joukkue putoa. Jos näin käy, saatetaan kyröläisiltä nähdä vapautuneempaa peliä.

SPV II
SPV 2 nousi edellisen kauden päätteeksi 2-divisioonaan. Joukkueesta on vaikea sanoa juuta tai jaata. Ryhmässä on ainakin ollut kokemusta mm. kolmella eri vuosikymmenellä pelanneen SPV:n isähahmo Tommy Koposen myötä, mutta eräiden puheiden mukaan joukkueesta oltaisiin kaavailemassa hyvin junioripitoista joukkuetta, joka koostuu pääosin niistä A-ikäisistä, jotka eivät mahdu ASM-joukkueeseen, mutta joille A-poikien aluesarjassa pelaaminen ei toisi tarvittavaa vastetta. Jos näin on, saatetaan joukkueessa nähdä kauden mittaan suurtakin vaihtuvuutta, joka osaltaan lisää ennakoimattomuutta.

Juniori-ikäisiä pelaajia SPV on onnistunut haalimaan ympäri seutukuntaa, joten jokaisessa ottelussa nähdään varmasti täysi rosteri. Vaasalaisille tuttuja pelaajia on vaikea ennustaa. Remixistä siirtynyt Konsta Kangas omaa monivuotisen historian Oransseista ja pelaa luultavasti tässä joukkueessa.

SPV tulee pitämään kynsin ja hampain kiinni saavutetusta 2-divisioonapaikasta. Mikäli joukkue pelaa pallottomana samanlaista kaaossalibandyä kuin muut Speven vanhemmat juniorit ja miehet, niin kakkosessa saattaa monen joukkueen alakerta olla helisemässä paineen alla. Näin ollen SPV 2 voi löytyä kauden päätteeksi korkealtakin sarjataulukosta. SPV on eittämättä sarjan musta hevonen.

Kausi on valmis alkamaan. Antoisia hetkiä Pohjalaisen salibandyn parissa kaikille sitä seuraaville.