Viime viikonloppuna 5 Sb Vaasan D- tyttöä pääsi pelaamaan 06-poikien alempaa loppusarjaa. Poikien valmentajilta tuli kysely, olisivatko tytöt kiinnostuneita tulla pelaamaan poikien kanssa. Tyttöjen valmentajat olivat heti kiinnostuneita yhteistyöstä ja myös tyttöjen kuullessa asiasta olivat he heti valmiita menemään.
Tytöt kävivät viikolla yksissä poikien treeneissä ja viikonloppuna pelasivat kaksi peliä poikien kanssa.
Alisa Hakasen mielestä treenit poikien kanssa olivat tuttuja, eikä tempo ollut kovempi kuin tyttöjen treeneissä. Peli poikia vastaan oli kovempaa ja pelissä otettiin enemmän kontaktia.
Kaisa Viitasalon ja Jenna Laihon mielestä tuomarit olivat tiukempia. Kaikki tytöt tykkäsivät että kivaa oli ja olisivat valmiita uudestaan poikien peleihin. Tytöt olivat myös kuulleet vastustajan vaihdossa kun joku oli huutanut pelin alussa ihmetellen: ”Kattokaa, tuolla on koko kentällinen tyttöjä.”
Tyttöjen valmentajat Milla Laiho ja Tiina Rintamäki ovat erittäin tyytyväisiä yhteistyöstä poikien kanssa. Tytöt saavat hyvää fyysistä kokemusta peleistä. Tytöt otettiin vastaan positiivisella asenteella ja vaikuttavaa oli valmentajan muistaessa jokaisen tytön nimen. Vastaavia kokemuksia seurassa on aikaisemmiltakin kausilta, kun esimerkiksi tyttöjen alle 16-vuotiaiden maajoukkueeseen noussut Elisa Virtanen pelasi viime vuonna C-poikien sarjassa. Mutta toiveissa on, että yhteistyötä jatkettaisiin ja lisättäisiin.
”Toivomuksena olisi vielä enemmän yhteistyötä tyttö- ja poikajoukkueiden välille. Toki harkkapelejä on pelailtu, mutta tämä oli rohkea pelinavaus sille yhteistyölle, että jos tytöt mahtuvat kokoonpanoon, niin pääsevät pelaamaan poikien sarjoja niin kuin monella muulla seuralla on jo tapana”, kertoo Tiina.
Yhteistyön on tarkoitus jatkua ja mahdollisimman monen tytön olisi tarkoitus päästä pelaamaan poikien pelejä.
Teksti: Milla Laiho
Minulla oli viikonloppuna kunnia olla osana hienoa yhteistyötä, jossa seuran vuonna 2006 syntyneet E1-pojat saivat aluesarjan alaloppusarjan turnaukseen vahvistuksia seuran D-tytöistä kokonaisen viisikon verran (tytöt olivat myös syntyneet vuonna 2006 kuten pojat).
Kun saavuin hallille (kerrankin hiukan etuajassa) oli paikalla vasta yksi pojista ja kaikki viisi tyttöä. Tytöt olivat luonnollisesti valmiina lähtemään ulos, koska olin maininnut heille, että menemme ulos mikäli ilma on ok. Ilma oli upea, enemmän kuin ok. Alkulämmittelyt hoidettiin ulkona ja poikien keskittyminenhän herpaantuu heti jos jossain näkyy orava tai räystäästä roikkuu hyvä jääpuikko. Tämä tarkoittaa armeijatermein, että perä jää. Tytöt puolestaan juoksivat valmentajan perässä kuin alokkaat armeijassa konsanaan. Keskittyneenä ja valmiina pelaamaan.
Ennen peliä kysyin mm. tytöiltä erikseen, että ovatko he pelanneet puolustusalueella omaa puolta. Kaikki tytöt katsoivat minua suurilla silmillään vähän erikoisesti eivätkä sanoneet mitään. Tietenkin he olivat, mitä minä nyt tyhmiä kyselen. Ei sen enempää taktiikkaa. Tässä vaiheessa pojatkin olivat jostain syystä tosi keskittyneitä ja hiljaisia, johtuen varmasti siitä, että älämölöä oli kopissa huomattavasti normaalia vähemmän ja osa kyseli valmentajalta aivan oikeasti fiksuja kysymyksiä.
Ensimmäisen ottelun vastustaja oli antanut meille kunnon lumipesun aiemmin kaudella ja tiesin, että heillä oli aika isokokoinen ryhmä. En myöntänyt, mutta jännitin vähän tyttöjen puolesta. Turhaan, sillä vaihto toisensa jälkeen tytöt painoivat pelin vastustajan päätyyn, haastoivat huomattavasti itseään kookkaampia poikia ja taistelivat jokaisesta pallosta loppuun saakka.
Kahden erän jälkeen johdimme ottelua 2-3 ja tytöt järkkäsivät meidän maaleista yhden. Loppuun asti vastustaja ei kuitenkaan ollut hämillään seuramme lahjakkaista tytöistä, vaan he hiukan yksinkertaistivat peliään ja käyttivät röyhkeämmin kokoaan hyväksi ja käänsivät pelin, lopputulos 9-4. Parhaana pelaajana palkittiin yksi tytöistä ja se meni aivan oikein palkintoraadilta.
Muutaman tunnin paussi ennen seuraavaa ottelua ja kaikki lähtivät syömään kotiin. Kuinka ollakaan, kun saavuin paikalle n. 7 minuuttia etuajassa sovitusta paikalla oli kaksi pojista ja arvasitte oikein – kaikki viisi tyttöä. Tällä kertaa ei lähdetty enää ulos, koska siellä oli jo pimeää.
Peluutus vaati tällä kertaa hiukan enemmän läpikäymistä, koska nyt viisikot sekoittuisivat hiukan. Näin tyttöjen ilmeestä, että se hiukan pelotti. Mutta kun peli alkoi ei siitä ollut enää mitään viitteitä. Tässä pelissä vastustaja liikutti kuitenkin palloa sen verran hyvin, että emme oikein pärjänneet sekaviisikoillamme, vaikka kaikki tytöt ja pojat kaikkensa antoivatkin. Lopputulos 2-10. Palkintoraati oli mielestäni jälleen asialla ja joukkueemme parhaana pelaajana palkittiin yksi tytöistä.
Oli erittäin antoisa päivä salibandyn parissa ja luulen, että kaikki oppivat varmasti jotain. Tytöt saivat varmasti hyvää oppia tilannekovuudesta ja pelinopeudesta. Pojat puolestaan joukkuehengestä ja nöyryydestä tytöiltä. Äänekkäämmät ja vilkkaimmat pojat olivat nimittäin huomattavasti hiljaisempia jo jälkimmäisen pelin alla kuin yleensä.
Minä puolestaan opin jälleen kerran sen, että junioreiden valmennus antaa aina enemmän kuin se ottaa. Oli hienoa olla osa tätä yhteistyötä ja toivottavasti saamme D-tytöistä apuja toistekin.
Terveisin,
Aki Åkerfelt
E1 06 Valkoinen
