Kolmen kotisuora viikonloppuna

Covid-tilanne on hieman helpottanut Vaasassa ja pitkästä aikaa täällä on mahdollisuus päästä seuraamaan urheilua ihan paikan päällä asti. SB Vaasalla on edessään kiireinen viikonloppu, sillä kotoisalla OP-Arenalla pelataan otteluita perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina.

Kolmen kotisuoran avaa Young Boys, joka pelaa perjantaina paikallisottelun Amerikaartoa vastaan. Tuo peli oli tarkoitus pelata jo aiemmin, mutta rajoitukset siirsivät ottelun. Rajoitukset ovat vaikuttaneet molempien joukkueiden pelikalenteriin ja pelattuja otteluita on kummallakin joukkueella kasassa ainoastaan yksi. Amerikaarto voitti omassa ottelussaan ISB:n 7-6. Young boys puolestaan voitti omassaan Jeppiksen rangaistuslaukauskisan jälkeen 5-4.

Amerikaarron kokoonpanossa on monta 2-divaria vuosikausia kolunnutta kehäkettua. Paapoissa vuosikausia pisteitä tiuhaan tahtiin nakutellut Mika Joensuu on pelannut 2-divaria jo silloin, kun puolet Young Boysin pelaajista on vielä opetelleet kävelemään ja pisteitä on tullut aina. Kokenut joukkue astelee siis perjantaina toiselle puolelle kenttää. Ottelu alkaa klo 19.

Otteluun otetaan 100 katsojaa. Ottelu myös striimataan maksuttomasti Solidsportiin. Pääset striimiin tämän linkin kautta

Edustuksella vastassa Classic ja MLT

Edustusjoukkue pelaa lauantaina suomalaisen suurseura Classicin United joukkuetta vastaan. Joukkue koostuu pääosin Classicin A-nuorista, jotka pelaavat sarjaa ASM-sarjan rinnalla. Classicin A-nuorilla on peli samana päivänä Jyväskylässä, joten voi olla, että parhaat A-nuoret ovat pelaamassa Happeeta vastaan. Ottelu pelataan OP-Arenalla klo 18. Otteluun otetaan 100 katsojaa. Ottelu myös striimataan Solidsportiin. Ottelun hinta on 4,9€, ottelustriimiin pääset tästä.

Sunnuntaina OP-Arenalle saapuu Seinäjoen MLT. Mailattomat on päässyt aloittamaan kautensa lähestulkoon normaalisti. MLT on pelannut sarjaa neljän ottelun verran ja kerännyt niissä yhden voiton ja kolme tappiota. Joukkue on hävinnyt pelinsä Classicia, Soittorasiaa ja Salbaa vastaan ja voittanut ainoastaan KrP Akatemian. Mitenkään ruusuisesti ei kausi ole siis liikkeelle lähtenyt.

SB Vaasa avasi voittotilinsä viime sunnuntaina kukistamalla tiukassa ottelussa KrP Akatemian 5-6. Aiemmissa otteluissaan joukkue joutui tunnustamaan sekä Nibacoksen, että porilaisen Pitun paremmakseen. Voitto tuli erinomaiseen saumaan ja onkin tuonut varmasti lisää itseluottamusta Oranssien tekemiseen. Molemmat joukkueet pelaavat myös lauantaina, joten siitäkään ei etua kummallekaan tule. MLT kohtaa lauantaina kotonaan sarjaa johtavan Ilveksen. Ottelu alkaa sunnuntaina klo 16. Otteluun otetaan 100 katsojaa. Ottelu myös striimataan Solidsportiin. Ottelun hinta on 4,9€, striimiin pääset tästä linkistä.