Miehekäs esitys Lohtajalla – HiPa kaatui maalein 10-5

SB Vaasan miesten edustusjoukkue aloitti sarjakautensa voittokkaalla vierailulla Lohtajalle. Kotijoukkue HiPa kaatui lopulta lukemin 10-5.

Ottelun kaksi ensimmäistä erää olivat tasaista vääntöä. Niistä ensimmäisen vei nimiinsä SB Vaasa maalein 2-3. Maalitehtailun aloitti Niklas Paul Nico Hagelbergin syötöstä ajassa 3:02. Hienosti pelattu tilanne toki päätyi maaliin lopulta HiPa-puolustajan mailan kautta.

Vastustajan parhaana palkittu Lassi Lokasaari tasoitti ajassa 5:49, mutta loisto-ottelun pelannut Aleksi Peräsalo tinttasi Oranssit uudelleen johtoon vain 17 sekuntia myöhemmin. HiPa hilasi itsensä jälleen tasoihin vajaat kolme minuuttia ennen erätaukoa, mutta vaasalaisista ottelun parhaan palkitun Olli Puputin viimeistelemä kuittaus tuli jälleen jo seuraavassa vaihdossa.

Toisessa erässä HiPa aloitti hyvin. Pauli Peltoniemi oli kolmen minuutin pelin jälkeen ensimmäisenä Lokasaaren reboundeilla ja iski tasoituksen 3-3:een. Kaksi minuuttia myöhemmin sama kaksikko värkkäsi HiPan ensi kertaa ottelussa johtoon. Niklas Paul kuitenkin tasoitti tarkkaakin tarkemmalla laukauksella ylivoimalla neljä minuuttia ennen toista erätaukoa.

Kolmannen erän SB Vaasa pääsi aloittamaan ylivoimalla ja Nico Hagelberg löytyi vapaana keskustasta kun vain reipas minuutti kolmatta 20-minuuttista oli ehtinyt vanhentua. Kaksi ja puoliminuuttia myöhemmin vieraat pääsivät taas ylivoimalle ja sama herra löytyi samalta tontilta toimittaen pallon vuorenvarmasti ohi mainiosti pelanneen HiPa-vahti Tony Jumppasen.

HiPa otti aikalisän ja saikin aikaan painetta vaasalaispäätyyn. Kavennus 6-5:een tulikin ajassa 45:36 Miika Mattilan toimesta. Vapauttava osuma vaasalaisnäkövinkkelistä oli kenties Jesse Ylisen 10 minuuttia ennen loppua tinttaama pallo aivan vasempaan yläkulmaan.

SB Vaasa löysi tiloja pelin edetessä enemmän ja enemmän ja lopussa HiPa joutui ottamaan vielä riskejä. Olli Puputti osui vielä ennen loppua kahdesti ja Kim Sand hiljensi suorituksellaan ja tuuletuksellaan hienosti koko ottelun mukana eläneen 170-päisen kotiyleisön.

Yhteenvetona voi todeta, että hieman pienempi aski, fanaattinen kotiyleisö ja ennen kaikkea haastava massa-alusta toivat vaasalaisille haasteita kahden ensimmäisen erän aikana. Kolmannessa Oranssit sopeutuivat peliin, todella fyysiseen vastustajaan ja olosuhteisiin paremmin ja löysivät keinot painella karkumatkalle.

SB Vaasan tehomiehinä häärivät sarja-avauksessa huimat pisteet 2+4 iskenyt Niklas Paul, tehoin 3+1 operoinut Olli Puputti, kaksi maalia ja yhden maalisyötön nakutellut Nico Hagelberg, sekä maalinsa lisäksi yhden maalisyötön antanut Jesse Ylinen. Kristian Österman torjui maalilla yli 80% varmuudella ja nappasi muutaman todella tärkeän torjunnan tärkeillä hetkillä.

– Hieno avata kausi voitolla. HiPa oli aika veemäinen vastustaja monella tavalla ja meillä oli haasteita toteuttaa omaa peliä alussa. Jäimme vähän passiivisiksi ja kotijoukkue pääsi antamaan meille painetta. Mitä pidemmälle peli eteni, sopeuduimme paremmin siihen, miten vastustaja pelaa ja löysimme tiloja eri tavalla kuin se tyyli, mikä on ehkä meille ominaisempaa, päävalmentaja Ilkka Kittilä analysoi.

Kittilä kiitteli pelaajistoaan etenkin työmoraalista ja kypsistä otteista pelin vaikeilla hetkillä.

– Ei tuo Lohtajan Maininki helppo vieraspaikka ole ja pitää kyllä nostaa meidän jätkille hattua siitä, miten hienosti mukauduimme pelin vaatimuksiin. Aloimme tunnistaa tiloja paremmin ja käyttää niitä meille suotuisammalla tavalla. Sitä kautta parempia maalipaikkojakin syntyi koko ajan enemmän. Lisäksi tänään seurasimme hienosti taustat ja jaksoimme painia isokokoisempaa vastustajaa vastaan silloinkin, kun peli meni vähän ”häkkisählyksi.”

Vastustajakin sai pääluotsilta tunnustusta.

– Täytyy ihailla keskipohjalaista urheilukulttuuria. Tiiviissä hallissa oli hyvin väkeä ja salissa oli hyvä tunnelma koko ottelun ajan. Vastustajalla oli hyviä kokeneita pelaajia, jotka pelasivat varsin suoraviivaista peliä. Laukauksia sateli heti, kun vähäkin oli sauma ampua. HiPa tulee aiheuttamaan harmaita hiuksia etenkin kotikentällään varmasti lähes kaikille jengeille tässä sarjassa.

SB Vaasan seuraava ottelu pelataan kotikentällä OP-Arenalla, kun tulevana perjantaina vieraaksi saapuu paikallisvastustaja Blue Fox. Karvas Suomen Cup-tappio on edelleen joukkueella varmasti mielessä ja sitä lähdetään tulevassa taistossa kuittaamaan.

Ottelu alkaa OP-Arenalla perjantaina kello 19:00. Kausikortteja on myynnissä (myös ottelussa paikanpäällä) hintaan 40 € ja liput otteluun maksavat 6 € (S-etukortilla 5 €). Oranssit toivottavat vaasalaiset lämpimästi tervetulleiksi kannustamaan joukkuetta voittoon rakkaasta vihollisesta!