« Takaisin

Puolivälieräennakko SB Welhot-SB Vaasa – ”Ei sarjakärjen kohtaaminen hirvitä”

Toni Rissanen Miesten edustus

SB Vaasa aloittaa keskiviikkona pudotuspelisarjansa SB Welhoja vastaan. Ensiksi matkataan Kuopioon taikureiden vieraaksi ja torstaina pelataan Botniahallilla. SB Vaasan tiedotus jututti päävalmentaja Jani Lipsasta ottelusarjan alla.

Ennen kauden viimeistä peliä joukkue selvästi näytti, että valmiina ollaan siihen, että runkosarjan voittaja tulee vastaan. Ei mutta hetkinen, siinähän tuli tukkaan playouteihin joutuneelta LeBalta?

– Sanoin ennen peliä, että jos kahdeksansia ollaan, niin eiköhän Welhot meidät valitse. Jätkät vastasivat siihen yhdellä kauden huonoimmista peleistä ja varmistivat siten, että olemme kahdeksansia. Eiköhän silloin joukkue ole puhunut, ettei paljon kärjen kohtaaminen hirvitä, Lipsanen kertoi virnuillen.

Viime kaudella Lipsanen urakoi playoffeissa välieriin saakka nimenomaan Welhojen peräsimessä. Sitä ennen hän johdatti kuopiolaiset liigakarsintoihin. Valmistautuminen on siis nyt erilainen kuin aiempina vuosina.

– Nyt ei pahemmin tarvitse pelaajia scouttailla. Tietää hyvin ketkä kuumenevat, ketkä tarvitsevat vähän erityiskohtelua, ketkä tykkäävät kämmenpuolella pelailla ja keneltä löytyy se rystypuolikin lavasta. Sellaisia pieniä asioita, joihin on aiemmin joutunut näkemään vaivaa ja miettimään, ei nyt tarvitse liikaa puntaroida, kun ne tulevat muististi. Oma voitontahto on rehellisesti sanottuna kyllä nyt aivan tapissa, Lipsanen kommentoi.

Welhojen päävalmentajan tontilla häärää nyt Lipsasen hyvä ystävä Janne Kainulainen. Onko psykologinen sodankäynti jo aloitettu?

– Koko kausihan tässä on jauhettu jos jonkinlaista jargonia, että eipä se siitä ole muuttunut. Ihan normaaliin tyyliin on heitetty pientä rapalaa ja joihinkin on tartuttu, joihinkin taas ei, Lipsanen naurahti.

Kauden aiemmat kohtaamiset ovat päättyneet Welhoille kummatkin. Kuopiossa ”Tylypahkan sankarit” olivat parempia luvuin 6-2 ja Botniahallilta taikurit hakivat pisteet numeroin 8-2. Tämä ei kuitenkaan huoleta Lipsasta.

– Ajoittain olemme onnistuneet hyvin Welhoja vastaan. Se missä olemme olleet keskinäisissä peleissä puhtaasti jäljessä on ollut viimeistely. Olemme pystyneet luomaan riittävän määrän maalipaikkoja pelin kuvan kääntämiseksi, mutta maalivahti Niko Frilander on pelannut kummallakin kerralla hienon pelin meitä vastaan.

Kuopiolaisten maalivahtipeluutus mietityttääkin rauhallista Oranssien koutsia.

– On mielenkiintoista nähdä, millainen ratkaisu maalivahtipeluutuksessa Kuopiossa tehdään. ”Frilu” (Frilander) on ollut hyvä tällä kaudella ja etenkin meitä vastaan, mutta Roni Tuononen on aloittanut viime peleissä. Hän on hyvin erilainen torjuja kuin Frilander.

Oli miten oli, viimeistelyssä tulee onnistua. Oranssien riveistä viisi pelaajaa latoi yli 15 maalia tällä kaudella – Kevin Nylund (19), Henry Backman (18) Olli Puputti (17), Janne Karvonen (16) ja Pekka Kontturi (16) – ja nyt etenkin heiltä odotetaan vaasalaisyleisön toimesta kliinisiä ratkaisuja maalipaikoissa.

– Viimeistelyssä pitää onnistua. Meidän pitää omassa päädyssä olla tiiviinä ja lukea tarkkaan taustoja pois, sekä ottaa muutama tulivoimainen pakki peittoon viivasta. Siinä, kun onnistumme, niin pääsemme varmasti naputtelemaan riittävän määrän maaleja vastahyökkäyksistä, Lipsanen paalutti.

Valmentajana Lipsanen tietää, mitä pitkälle pääseminen vaatii. Tärkeimmät asiat ovat mentaalipuolella. Koko pudotuspelirupeama on pitkä jatkumo, jossa pitää olla hereillä reagoimaan, jos pitää tehdä pieniä viilauksia tai tarkennuksia.

– Mitä tahansa sarjan sisällä tai koko pudotuspelien aikana tapahtuu, niin usko ei saa horjua. Henkisiin notkahduksiin ei yksittäisissä peleissä tai sarjojen sisällä ole varaa. Tärkeimmät asiat ovat varmasti fokuksen säilyttäminen vaihto kerrallaan ja muutosvalmius nyansseihin. Pyörää tässä ei enää keksitä uudelleen.

– Maalivahtipelissä ja viimeistelyssä tulee näkyä myös tietty rentous. Pitää olla tyly omissa paikoissa, mutta tärräämällä, sohimalla ja puristamalla ei tule mitään. Lyödään palloa verkkoon, kun on paikka, ei se sen monimutkaisempaa ole.

Puolivälieräsarja SB Welhot-SB Vaasa pelataan seuraavasti:
ke 8.3. SB Welhot-SB Vaasa Kuopiohalli
to 9.3. SB Vaasa-SB Welhot Botniahalli – Liput 10/5€
ma 13.3. SB Welhot-SB Vaasa Kuopiohalli (tarvittaessa)

« Takaisin