SB Vaasan miesten edustusjoukkue hävisi ISB/Team Atrialle sunnuntaina maalein 11-5.
Avauserässä ISB siirtyi johtoon parin minuutin kohdalla, mutta Juuso Pukkisen kaukolaukaus tasoitti pelin erän puolivälin jälkeen. Tero Koskilammen ja Sami Kortesmaan maaleilla ISB karkasi kuitenkin tämän jälkeen kahden maalin karkumatkalle. Nico Hagelbergin ylivoimaosuma kavensi pelin jälleen maalin päähän, mutta erän viimeisellä minuutilla Jyri Ala-Piirto karkasi vielä maalintekoon Oranssien vaparin jälkeisestä pelinkäännöstä.
Toisessa erässä Seppo Peltolan viimeisteli toisensa ylivoimalla. Kaius Klemetti vastasi erän puolivälin jälkeen niin ikään ylivoimalla. Tämän jälkeen ISB antoi taas mallia kääntämisestä ja karkasi kahdella nopealla osumalla neljän maalin päähän. Riku Korpi kavensi maalin edestä Hannu Ikkalan syötöstä vielä erän lopussa lukemiksi 7-4.
Kolmannessa erässä Oranssit lähtivät työntelemään painetta, mutta Koskilammi ja Miika Haapaniemi lisäsivät ilmajokelaisten johtoa entisestään.
Aikalisän jälkeen Jesse Ylinen toi vaasalaiset ylivoimalla maalin lähemmäs, mutta erän loppupuolella ISB osui vastaiskuilla vielä kahdesti. SB Vaasa yritti rummuttaa lopussa vielä kuudella viittä vastaan mutta tuloksetta.
Maalipaikkoja pelissä oli rutkasti, mutta ISB-maalilla Timo Paakkinen oli tänään mies paikallaan 31 torjunnallaan. Vastaavasti omiin oli ongelmia etenkin kaksinkamppailujen ja pelinkääntöjen suhteen.
– Pallottomassa pelissä tänään nähtiin aika isät vastaan pojat -kohtaaminen. Ilmajoen parketti on tosi haastava paikka pelata, jos on niin pehmeä kaksinkamppailuissa kuin me olimme tänään. Myös reagointipelissä pitää olla nopea, koska vastustaja kääntää pienessä askissa tosi suoraviivaisesti. Tänään meillä oli noissa negatiivisissa tilanteenvaihdoissa viivettä, eikä oltu ihan viisikkoina niissä samalla sivulla. Sen suhteen pelin rakenteessakin on varmasti petrattavaa. Paikkoja luotiin itsekin, mutta viimeistely oli melkoista tervanjuontia, päävalmentaja Ilkka Kittilä kommentoi.
Työtä siis riittää tehtäväksi Oransseilla. Seuraavaksi pelataan Nibacosta vastaan vieraissa.
– Tällä hetkellä taso on tämä ja töitä pitää tehdä rajusti, jotta kehitytään joukkueena kokonaisuudessaan. Kaksinkamppailuihin pitää saada munaa ja puolustuspeliin liittyviä asioita pitää käydä vielä tarkemmin treeneissä läpi. Vastaavasti etenkin noihin ”kaksareihin” liittyen meidän valmennuksessa pitää löytää keinot sytyttää joukkue viime pelejä paremmin alusta asti taistelemaan jokaisesta irtopallosta. Ketuttaa isosti, mutta tästähän on vain yksi keino parantaa. Se on yksinkertaisesti laadukas harjoittelu, Kittilä kommentoi.
– Kopissa pelin jälkeen todettiin, että treenikentällä se työ tehdään. Yhtään pistettä ei tule ilmaiseksi, eikä potentiaali ulosmitatuksi, jos ei jokaisessa yhteisessä tapahtumassa ole sata lasissa. Se ei välttämättä tarkoita järjetöntä juoksemista, vaan sitä, että harjoitellaan oikeita asioita, keskitytään tärkeimpiin teemoihin kunnolla ja saadaan sitä kautta siirtovaikutus harjoituksista peleihin paremmaksi. Se vaatii parempaa työtä sekä valmennukselta, että pelaajilta, Kittilä jatkoi.