Naisten valmennus uudistuu kaudelle 2020-21

SB Vaasan naisten joukkue säilytti paikkansa 2-divisioonassa, kun Salibandyliitto päätti, ettei yksikään karsijan paikalla ollut joukkue nouse tai putoa alueellisissa sarjoissa. Tämä takasi, ettei naisten aiottuja putoamiskarsintaotteluita pelata lainkaan ja SB Vaasa säilyttää suoraan paikkansa seuraavallakin kaudella 2-divisioonassa.

Naisia kolme kautta luotsanneelle Mikael Aromaalle päättynyt kausi oli tällä haavaa viimeinen naisten käskijänä. ”Meillä on kova halu saada pidettyä Mikael joukossamme, sillä hän on intohimoinen ja kehittyvä valmentaja. Nyt annetaan miehen muutaman viikon vetää happea ja sitten katsotaan miten tästä eteenpäin. Aromaan apuna valmennuksessa ollut Henri Olesen jää niin ikään sivuun” seuran toiminnanjohtaja Jukka Leino kertoo. Naisten uudeksi valmentajaksi tulee pitkän linjan vaasalainen salibandymies Sami Hietikko, jonka valmennusryhmässä aloittavat Toni Laiho ja Jyrki Virtanen, joilla molemmilla on vuosien kokemus tyttöjen valmentamisesta. Laiho oli vuosia mukana 2003-2004 tyttöjen valmennuksessa. Virtanen puolestaan oli vuosia 2001-2002 ikäluokan mukana ja vei tytöt aikanaan C-tyttöjen SM-sarjaan asti ainoana vaasalaisena tyttöjoukkueena seuran historiassa.

45-vuotias Hietikko on ollut mukana vaasalaisessa salibandyssä yli 30 vuotta, suurimman osan tästä ajasta pelaajana, mutta on mukana myös pari vuotta valmennusta sekä naisissa, että miehissä. Pelaajana Hietikko kulki Woodcuttersin mukana aikanaan 5-divisioonasta aina 2-divisioonaan asti, mutta perheelliseksi tuleminen pisti vakavamielisen harrastamisen hetkeksi telakalle. Peli-into säilyi silti ja mies pelasikin useita vuosi Press Teamissa alasarjoja. Näiden lisäksi pelejä on kertynyt SB Vaasan 2-joukkueesta, joka nykyään tunnetaan Paappoina. Hietikko lopetti pelaamisen tähän kauteen ja nousujuhliin Press Teamin riveissä, kun joukkue nousi kauden päätteeksi 3-divisioonaan.

Mitä ajatuksia tuleva valmennuspesti herättää, Sami Hietikko?

Mielenkiinnolla odotan tulevaa, kunhan nyt ensin päästään joukkueen kanssa istumaan alas ja harjoittelemaan yhdessä. Tämä korona tuli sellaiseen väliin, ettei joukkuetta ole vielä ehditty tavata, eikä varmaan ihan heti fyysisesti tavatakkaan. Katsomosta käsin olen katsonut tältä kaudelta lähes kaikki ottelut ja tietty ajatus joukkueen kehityskohteista on mieleen piirtynyt, mutta tarkemmin se selviää vasta kun päästään joukkueena toteuttamaan. Ihan ensimmäiseksi tarvitsemme rosteriin lisää laajuutta, sillä viime kauden joukkue veti aika kapealla kokoonpanolla. Hienosti sieltä kuitenkin viime kaudellakin nousi uusia loistavia nuoria pelaajia esiin. Etenkin B-ikäisten Mette Ahon ja Emilia Fagerströmin taso nousi kohisten koko kauden ajan. Näitä meidän valmentajien pitää omalla toiminnallamme pystyä lisää tuottamaan. Omasta edellisestä valmennuspestistä on kuitenkin sen verran aikaa, että tässä pitää opetella tiettyjä uusia asioita ihan varmasti, mutta sitähän se valmentaminen aina on, uuden oppimista. Se pitää touhun mielenkiintoisena.

Kerroitkin jo yhdeksi haasteeksi rosterin leveyden. Miltä se pelaajatilanne nyt sitten näyttää?

Kyllä pelaajia on rehellisesti sanottuna aivan liian vähän ja uusia pelaajia pitää aloittaa pikimmiten kartoittamaan. Tietysti haluamme jokaisen viime kauden joukkueessa pelanneen pelaajan jatkavan, sillä jokainen pelaaja on meille tärkeä. On siellä ilmeisesti jotain opiskelusuunnitelmia osalla ainakin jo tiedossa, että ne opiskelut saattavat viedä meiltä muutaman nykypelaajan. Toki Vaasa on hyvä opiskelukaupunki ja tännekin päin varmasti pelaajia liikkuu, nyt pitää vaan selvitellä niitä. Lisäksi tuolla pelaa meidän vanhoja junnuja lähialueen seuroissa, heidät olisi tietysti hieno nähdä jälleen SB Vaasan logo rinnassaan. Tietysti meillä on myös omia hyviä junioreita ja heitä tullaan varmasti nostamaan mukaan naisten rinkiin.

Mitä valmentaja Hietikko sitten tuo mukanaan naisten joukkueen toimintaan?

Perusasioista lähdetään liikkeelle, syötöt, haltuunotot ja pallonkäsittely. Ihan näitä perinteisiä asioita, joiden pitää olla kunnossa, jotta voi lähteä peliä kehittämään. Pelikäsitystäkin pitää saada lisättyä, mutta se ei pelkästään vielä auta. Pelaajia tulemme varmasti kierrättämään eri pelipaikoilla. Haluan pelaajien näkevän peliä eri näkökulmista ja sitä kautta auttaa heitä ymmärtämään kentällä tapahtuvia asioita paremmin. Itsekin olen pelannut lähes kaikilla pelipaikoilla ja kokenut sen hyväksi asiaksi pelin ymmärryksen kannalta.

Kentällä on joukkue jossa toki tehdään yksilöratkaisuja, mutta viimeinen nautinto pitää tulla joukkueen onnistumisten kautta. Ilo pelaamiseen on tarkoitus löytää kehittymisen ja sitä kautta onnistumisten kautta. Useat nuoret pelaajat jättivät itsestään viime kaudella vähän varovaisen kuvan. Ei oikein uskallettu pitää palloa ja tehdä sillä pallolla asioita. Kun näitä oli kentällä välillä useampia, niin ymmärtäähän sen, että maalinteko vaikeutuu. Yritän tuoda sen ilon lisäksi räväkkyyttä ja tunnetta mukaan, mutta ennen kaikkea sellainen pilke silmäkulmassa ja pieni hymyn vire kasvoilla on se, mitä kautta lähdetään rakentamaan.

Pelaajat eivät vielä tunne valmentaja Hietikkoa. Jos sinun pitäisi arvata, miten pelaajat sinusta puhuvat, kun et ole paikalla niin mitä se voisi olla?

Alkuun varmaan miettivät, että tuo on se hullu joka aina katsomossa meitä kannusti kovaan ääneen vaikka yksinään. Hetken päästä toivottavasti ajattelevat, että hyvän huumorin omaava koutsi kyseessä, jolle on helppo mennä juttelemaan. Varmasti mukaan mahtuu myös hetkiä, jolloin tulee vähän irvistyksiäkin, kun kopin ovi menee kiinni, mutta se kuuluu asiaan.

Mukaan naisten joukkueeseen?

SB Vaasan naiset ovat aloittaneet omatoimisen harjoittelun tulevaa kautta varten. Mikäli sinua kiinnostaa tulla kokeilemaan siipiäsi, ota yhteyttä Sami Hietikkoon 050 518 5647.