Nurmon Jymy vei harjoituspelivoiton Botnia-hallilla jatkoajan jälkeen, kun SB Vaasan miehet kaatuivat 7-8 (2-3, 2-2, 3-2, 0-1).
Ottelun jälkeen Vaasan käskyttäjä Jani Lipsanen ei ollut hirveän tyytyväinen omiensa otteisiin.
”Selkeästi vielä näkyy, ettei meillä ole kovin paljoa 5vs5-peliä alla. Viivettä, miettimistä ja sitä kautta huonoja pallollisia ratkaisuja liikaa. Mutta tässä vaiheessa niitä virheitä on hyvä tehdä, kunhan niistä osaa ottaa opikseen”, Lipsanen tiivisti.
Hetken miettimisen jälkeen otteista löytyi jotain positiivistakin.
”Palloton peli oli hyvää ajankohtaan nähden. Varsinkin niinä hetkinä, kun päästiin organisoidusti karvaamaan ja puolustamaan. Vastahyökkäysten puolustamisessa miehet tahtoivat vielä hukkua liikaa. Mutta täytyy myös kehua Nurmoa – eivät ole kesän aikana unohtaneet, miten juonikkaasti puolittaisistakin ylivoimahyökkäyksistä leivotaan laadukas maalipaikka”, Lipsanen pohti.
Vaasalaisten ottelut jatkuvat jo tulevana lauantaina Porissa Karhuja vastaan. Joukkuet kohtaavat toistamiseen seuraavana päivänä Vaasassa. Tuo ottelu alkaa kello 16 Botniahallilla.