P11 joukkue ylivoimaiseen voittoon Mestareiden Cupissa

Suomen perinteisimpiin ja kovatasoisimpiin kuuluva turnaus, Mestareiden Cup käytiin P11 (2012-syntyneet) osalta 1-2.8 Turussa Kupittaan Palloiluhallilla. SB Vaasa kutsuttiin keväällä turnaukseen ja ikäluokasta kerättiin 10+2 vahvuinen pelaajisto näyttämään vaasalaista salibandyosaamista. 

SB Vaasa pelasi turnauksessa B-lohkossa yhdessä Kooveen, FBC Turun, ÅIF:n ja SB Naantalin kanssa. A-lohkon muodostivat Nokian Krp, Eräviikingit, TPS, SBS Masku ja Leba-96.

Koko kesän turnausta odottaneet pojat eivät peitelleet jännitystään, mutta eivät antaneet sen kuitenkaan peliesityksiin vaikuttaa. Joukkue pelasi alusta loppuun erittäin vakuuttavasti laittaen vastustajansa kerta toisensa jälkeen sellaiseen solmuun, että sen selvittämiseen saatettiin tarvita jo hieman apukäsiä. Joukkue pelasi turnauksessa upeaa pallollista peliä saaden osakseen aikamoista huomiota niin vastustajien, katsojien kuin tuomareidenkin osalta. 

Alpo Makkonen hiljensi äänekkään turkulaisyleisön maailmanmiehen elkein

SB Vaasan paremmuudesta ei lopulta ollut pienintäkään epäselvyyttä. Joukkue voitti alkusarjansa B-lohkon kaikki neljä ottelua selvin numeroin. Avausottelussa Koovee kaatui 7-0, SB Naantali kaatui 11-1, ÅIF 13-2 ja FBC Turku 7-1.

Pudotuspeleissä kaatui ensin A-lohkon 4. SBS Masku 10-1, välierässä vastaan tuli Nokian KrP:n voittanut FBC Turku toistamiseen. Vaasalle kirjattiin voitto tuosta ottelusta 7-2. Finaalissa vastaan asettui myös toistamiseen kohdattu ÅIF joka voitti omassa välierässään Eräviikingit.

Finaalin ensimmäinen 15min oli vaasalaisten myrskyisistä pyörityksistä huolimatta 0-0, mutta Eeli Isoniemen tekemän maalin jälkeen sipoolaisten alas parkkeeratun bussin ovet alkoivat aueta ja nuoret miehet mustissaan latoivat loppupelin palloa vastustajansa verkkoon kerta toisensa jälkeen. Lopulta finaali kirjattiin SB Vaasalle 9-2 ja historiallinen Mestareiden Cupin voitto oli tosiasia.

Noah Raunio voitti turnauksen pistepörssin tehoin 13+8

Turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi valittiin SB Vaasan kapteeni Damian Baryshev, joka kuului myös turnauksen tähdistökentälliseen. Puolustaja Baryshevin lisäksi tähdistökentälliseen valittiin hyökkääjä Isoniemi sekä maalivahti Noah Hissa. Myös pistepörssissä nähtiin vahva vaasalaisedustus, kun turnauksen pistepörssin voittanutta Noah Rauniota 7ott 13+8=21 seurasi sijoilla 2. Eeli Isoniemi 7ott 13+7=20, sijalla 3. Alpo Makkonen 7ott 11+7=18 ja neloisvoiton varmisti Veeti Väisänen 7ott 12+5=17.

SB Vaasan joukkue turnauksessa
Maalivahdit:
Noah Hissa
Lenni Ohls
Kenttäpelaajat:
Eeli Isoniemi
Samu Niemelä
Veeti Väisänen
Emil Kallio
Damian Baryshev
Otto Tuhkanen
Noah Raunio
Alpo Makkonen
Oiva Makkonen
Arthur Wargh