SB Vaasa ottaa askeleen uudelle toiminta-alueelle aloittaessaan aktiivisuuteen perustuvan iltapäivätoiminnan yhteistyössä HopLopin kanssa. Sen enempää SB Vaasa kuin HopLop Vaasakaan ei ole järjestänyt aikaisemmin säännöllistä iltapäivätoimintaa. Yhteistyötä on viritelty elokuusta alkaen ja toiminnan on tarkoitus alkaa keskiviikkona 7. marraskuuta. Toimintaa tullaan jatkossa järjestämään kerran viikossa keskiviikkoisin kouluaikoina, eli silloin kun koulut ovat lomalla, on myös tämä toiminta lomalla. Toiminta aloitetaan kolmen tunnin pituisena alkaen klo 13 ja päättyen klo 16. Kokemusten perusteella aikaa tullaan tarkastelemaan, onko tarvetta esimerkiksi aloittaa jo klo 12.
Kysyttäessä Vaasan HopLopin puistonjohtaja Jessica Haapalalta minkälaiset tunnelmat hänellä on yhteistyön tiimoilta, saadaan vastaukseksi leveä hymy. Haapala kertoo innostuneena tunnelman olevan loistava ja odottava. Hän on selvästi erittäin innoissaan asiasta eikä edes yritä peitellä sitä.
Jessica Haapala, miksi HopLop lähti tällaiseen mukaan?
Aloite tähän tuli SB Vaasan puolelta. Jukka (SB Vaasan toiminnanjohtaja Jukka Leino) oli yhteydessä kesällä puhelimitse ja halusi tavata. Tavattuamme kasvokkain, minulle oli nopeasti selvää, että haluamme olla mukana tekemässä tätä yhteistyötä. Meillä natsasi kemiat heti ja tuntui, että jaamme samanlaisen arvo- ja ajatusmaailman. Minulla on kotona vielä tyttö, joka on juuri siinä iässä, että näitä asioita on tullut mietittyä senkin puolesta. Näin tässä ratkaisun ongelmaan.
Minkälaisista arvoista ja ajatuksista puhutaan?
Me molemmat näemme tärkeänä lasten monipuolisen liikkumisen. Iltapäivätoiminta on liian usein melko passiivista olemista jossakin. Tässä oli alusta alkaen sellainen tekemisen meininki. Tässä mallissa lapselle luodaan ympäristö, jossa on erilaisia aktiviteetteja, joista valita mieleinen. Se oli meille molemmille sellainen juttu mistä innostuttiin.
Mitä HopLop odottaa yhteistyöltä?
Odotamme yhteistyöltä todella paljon. Minulla on tosi kova luotto Jukkaan ja SB Vaasaan yleisestikin. Uskon ja toivon, että tämä on vain jonkin suuremman alku ja ensiaskel. Nyt odotan vain sitä, miten tämä lähtee käyntiin. Kun toiminta saadaan pyörimään, istumme varmasti alas ja mietimme, miten tätä yhteistyötä jalostetaan ja kasvatetaan jatkossa.
Myös SB Vaasan toiminnanjohtaja Jukka Leinosta huokuu innostus heti kun aihe otetaan esille. Tässä on toistakymmentä vuotta menty vahvasti urheilu edellä ja mietitty miten voidaan kehittää pelaajia, joukkueita, valmentajia ja muuta urheiluun liittyvää. Nyt on lähdetty tässä vielä pidemmälle ja mietitty miten saadaan lapset kiinnittymään liikunnalliseen elämäntapaan. Näen tämän kaltaisessa toiminnassa valtavasti mahdollisuuksia.
Jukka Leino, miksi salibandyseura lähtee pois kaukalosta ja alkaa toimimaan yleisliikunnan parissa?
Emme me ole mihinkään lähteneet, tuomme toimintaan lisää variaatiota. Mielestäni nykypäivänä ei voi enää hirttäytyä siihen, että tietyn lajin erikoisseura ei voisi tehdä muuta kuin sitä yhtä juttua. Se on aika kapeakatseista. Meidän salibandytoiminnan piirissä on reilu 600 perhettä. Vaasan seudulla on asukkaita yli 80 000. Jos haluamme olla oikeasti seura, jolla on alueella merkitystä, meidän pitää näkyä muuallakin kuin kaukalossa ja salibandyn parissa. Se, että saamme seuran sellaiseen asemaan, että se on alueen ihmisille tärkeä, auttaa myös salibandyssä. Sitä asemaa ei puolestaan missään lajissa saada pelkän lajitoiminnan kautta.
Mitä SB Vaasa tavoittelee tällä toiminnalla?
Kuten sanottua, tavoittelemme sitä, että voimme olla laajemmin osa alueen ihmisten elämää, vaikka he eivät salibandystä niin piittaisikaan. Toisekseen, jokainen lapsi, jonka saamme aktivoitua ja johon saamme tartutettua kipinän liikkumiseen, on iso voitto niin urheiluseuroille lajista riippumatta, kuin yhteiskunnallekin.
Jos unohdetaan kaunopuheet, niin mitä se tarkoittaa konkreettisesti Salibandyseura Vaasalle?
Meille se voi tarkoittaa uusia jäseniä, uusia seuraajia, saatamme saada uusia aktiiveja seuratoimintaan ja tämä on myös keino kasvattaa yhteistyökumppaniverkostoa. Pystymme myös tarjoamaan jäsenistöllemme osa-aikaista työtä tämän parissa, jos tämä saa tuulta alleen. Jos taas saamme jo olemassa olevia jäseniä tämän pariin, saamme kasvatettua monipuolista liikuntamäärää kolmella tunnilla viikossa. Se on vuodessa jo aika paljon ja se varmasti näkyy myös pelaajakehityksessä. Olipa se sitten kaunopuhetta tai ei, näemme silti äärimmäisen tärkeänä myös tuon lasten yleisen aktivoimisen.
Miten tällä on mahdollista kasvattaa yhteistyöverkostoa?
Vaikka tämä toiminta on maksullista, haluamme mahdollistaa tämän kaikille. Siksi rakennamme kumppaniverkostoa, joka mahdollistaa tämän toiminnan myös niille perheille, joilla ei ole taloudellisia resursseja ohjata lastaan tällaisen toiminnan pariin. Esittelin tätä ideaa muutamalle olemassa olevalle yhteistyökumppanille ja jokainen heistä ilmoittautui heti mukaan. Sain muutenkin rohkaisevaa palautetta heiltä liittyen tähän toimintaan. Haluan tässä vielä kiittää Mehiläistä, Prismaa, Koivulahden Säästöpankkia ja Roachia, jotka lähtivät heti mukaan ja joilta sain hyvää palautetta asian tiimoilta.
Minkälaisesta yhteistyöstä on kyse, entä miten ja kuka siihen pääsee mukaan?
Myymme yrityksille ja yksityisille ihmisille 10-kortteja, jotka lahjoitetaan Vaasan Sosiaali- ja Perhepalveluille sekä Hope:n Vaasan toimipisteelle. Nämä taas toimittavat kortteja omille asiakkailleen. Sosiaali- ja Perhepalveluiden kautta saamme kattavasti mahdollistettua kortit perheille, jotka ovat esimerkiksi toimeentulotuen piirissä. Kiitos tästä Vaasan Sosiaali- ja perhepalveluiden johtaja Jussi Björniselle, joka otti asian heti hoitaakseen. Hopen kautta taas saamme kortteja perheille, jotka ovat esimerkiksi suuren velkataakan vuoksi vähävaraisia, mutta jotka eivät täytä toimeentulotuen kriteerejä. Hope auttaa myös monia muita perheitä. Nämä täydentävät hyvin toisiaan. Toki jos jollain lukijalla on tiedossa joku taho, joka täydentäisi vielä entuudestaan tätä katrasta, niin olkaa rohkeasti yhteydessä.
Mukaan voi lähteä joko ostamalla näitä 10-kortteja, jotka lahjoitetaan, tai ilmoittautumalla vaikka vapaaehtoiseksi valvojaksi näihin tapahtumiin. Molemmissa tapauksissa voi olla yhteydessä minuun, niin katsotaan löytäisimmekö jonkun sopivan tavan, jolla sinut saataisiin mukaan meidän hyvän tahdon lähettilääksi, kuten me näitä tahoja kutsumme.
Toimintaan voit ilmoittautua täältä
Lisätietoja toiminnasta ja ilmoittautumiset hyvän tahdon lähettilääksi.
Jukka Leino, toiminnanjohtaja SB Vaasa
puh. 045 8022 855
etunimi.sukunimi@sbvaasa.fi