SB Vaasa taipui jatkoajalla viihdyttävässä derbytrillerissä

SB Vaasan miesten edustusjoukkue taipui perjantaina 28.9. niukasti Blue Foxille jatkoajalla maalein 10-11. Runsasmaalista ottelua seurasi kaikkiaan 240 katsojaa.

Yleisöön menevässä ottelussa tehtiin avauserässä jo seitsemän osumaa. Maalinteon aloitti Nico Hagelberg jo avausvaihdossa. Kahden ja puolen minuutin kohdalla Kaius Klemetti viimeisteli Oranssien 2-0 -johto-osuman. Johannes Vähäkangas kavensi viisi minuuttia myöhemmin.

Leo Ahtilinnalle vihellettiin kyseenalainen maastapelaamisjäähy yhdeksän peliminuutin kohdalla, mutta rangaistuksen aikana ensimmäisen osuman teki SB Vaasa. Aleksi Olli pääsi läpi alivoimalla ja tätä rikottiin maalintekotilanteessa. Kippari Kim Sand upotti jälleen rankkarin vuorenvarmasti verkkoon. Anton Kallvik onnistui kuitenkin vielä sinikettujen ylivoiman aikana.

Ronnie Ludén tasoitti pelin ajassa 14:11, mutta erätauolle siirryttiin tästä huolimatta vaasalaisjohdossa. Nico Hagelberg toimi 4-3 -johto-osuman tekijänä Samu Mikkosen syötöstä vastustajan vaihtovirheen aikana.

Toinen erä oli Blue Foxin Johnny Fredriksson tasoitti ajassa 24:07 ja Didrik Lillas siirsi kaksi minuuttia myöhemmin ketut ensi kertaa ottelussa johtoon. Lillas osui vielä toistamiseen ylivoimalla ennen erän puoltaväliä. Vähäkangas vei Foxin jo kolmen maalin karkumatakalle ajassa 36:19. Minuuttia myöhemmin Riku Korpi sivalsi kuitenkin tärkeän kavennusosuman.

Kolmannen erän alussa Oranssit nousivat nopeasti Klemetin kahdella osumalla tasoihin ja tilanne näytti hyvältä. Murhaavan hyvin ylivoimalla osunut Lillas latasi kuitenkin vieraat jälleen johtoon erän puolivälin tienoilla ja Ludén lisäsi eroa taas kahteen maaliin ajassa 51:22.

Klemetin ja Hagelbergin ylivoimamaalit toivat vaasalaiset kuitenkin taas tasoihin. Sen jälkeen Lillasin huikea yksilösuoritus vei siniset kuitenkin taas johtoon. Lopussa SB Vaasa otti maalivahdin pois ja haki tasoitusta. Kuudella viittä vastaan pelaaminen toimi lopulta, sillä viisitoista sekuntia ennen loppua Klemetti sinetöi illan viidennellä osumallaan 10-10 -tasoituksen.

Ottelun ratkaisijaksi nousi kuitenkin lopulta Blue Foxin Ludén. SB Vaasan päädyssä pyöri melkoinen flipperipallo, kun reipas kaksi minuuttia oli pelattu jatkoaikaa. Lopulta pallo pomppasi maalin eteen Ludénille, joka latasi reikäkuulan verkkoon lähietäisyydeltä. Näin kaksi pistettä matkasi Uuteenkaarlepyyhyn ja piste jäi Vaasaan.

Vaasalaisten ja koko ottelun tehokkain oli hurjat 3+3 -tehot iskenyt Nico Hagelberg. Kaius Klemetti teki viisi maalia ja Kim Sandille merkattiin tehot 1+2. Sinisten tehomies oli pistein 4+1 onnistunut Didrik Lillas. Hyvin onnistui myös paunat 2+2 tehnyt Johannes Vähäkangas, sekä hattutempun takonut konkari Ronnie Ludén.

– Olipahan ottelu. Ainakin oli tapahtumia ja yleisö tykkäsi, vaikka kotivoitto toki jäi vielä näkemättä. Tovi piti pelin jälkeen prosessoida, että mitäs tänään oikein tapahtui, päävalmentaja Ilkka Kittilä kommentoi.

Valmennus sai Kittilän mukaan pelistä paljon arvokasta oppia siitä, miten pelissä tulee reagoida. Oppia tuli niin hyvässä kuin pahassa.

– Peluutuksen, tiivistysten, aikalisien ja ”kuusvitosen” liittyviin reagoiteihin voi olla aika tyytyväinen, mutta esimerkiksi vastustajan ylivoimaan reagoimisen ja muutaman pelillisen asian suhteen epäonnistuttiin näin jälkikäteen ajateltuna.

Erikoistilanteet nousivat perjantaina myös isoon rooliin.

– Molempien ylivoimapeli oli aika murhaavaa, joskin varmasti kummassakaan leirissä ei varmasti alivoimapeli herättänyt hurraa-huutoja. ”Viisvitosella” olimme oman maalin edustalla myös pehmeitä.

Pelistä muodostui Oransseille hyvinkin haastava muutamastakin syystä.

– Emme saaneet siitä, miten haluamme pelata, näkyviin kuin väläyksiä pelin aikana. Tähän liittyi oma tekemisemme, mutta myös vastustajan. Tukimme itseltämme käännöissä vähän tiloja ja organisoitu paineenpurku oli vaikeaa. Vastaavasti pidemmissä hyökkäyksissä meiltä puuttui avaamisvaiheesta usein sovittuja asioita ja pelistä tuli vähän staattista ja helpommin puolustettavaa. Toki tässä oli Blue Foxinkin hyvyyttä.

10 tehtyä maalia on kuitenkin hyvä suoritus, eikä Kittilä peliin missään nimessä täysin tyytymätön ollut.

– Olihan pelin sisällä paljon hyvää ja osoittaa henkistä vahvuutta nousta parikin kertaa parin maalin takaa tasoihin. Ylivoima, kuten jo todettua, on tällä hetkellä iskussa ja muun muassa hyökkäyspään hyökkäyspelissä tapahtui paljon sovittuja asioita. Ei tässä ole märehtimään jääty, vaan uutta peliä kohti mennään jo.

SB Vaasan seuraava ottelu pelataan tulevana perjantaina 5.10. SB Kauhajokea vastaan OP-Arenalla. Ottelu alkaa kello 19:00. Tervetuloa jälleen nauttimaan perjantai-illan huumasta uuteen kotiimme!

Artikkelikuva: Osku Pienimäki.