SB Vaasa uudistuneena Suomisarjaan

SB Vaasan kausi alkaa tänään uudessa sarjassa, mutta tutun vastustajan kanssa. Kävimme tarkemmin läpi Suomisarjan lohkoamme, löydät sen artikkelin täältä.

Klo 19 alkavaan otteluun vastaan asettuu Nibacos Kokkolasta. Joukkueet kohtasivat harjoitusottelussa muutama viikko sitten. Nibacos onnistui voittamaan ottelun maalin erolla. Minkälaista joukkuetta SB Vaasalta on lupa odottaa?

Muista huolehtia yleisestä turvallisuudesta saapuessasi ottelutapahtumaan

SB Vaasan joukkue tulee ensi kaudella olemaan nuorekas joukkue, joka jatkaa keskittymistä pallollisen pelinsä hiomiseen puolustamista unohtamatta. Vastuuvalmentajana jatkava Teemu Hagelberg aloittaa toisen kautensa joukkueen peräsimessä. Huippuvalmentajakoulutuksen loppusuoralla oleva Hagelberg on saanut rutkasti työkaluja koulutuksen myötä ja niiden jalkauttaminen siihen kuuluisaan arkitekemiseen jatkuu. Joukkue haluaa korkeammasta sarjatasosta huolimatta kontrolloida pelin virtausta vahvan pallollisen pelaamisen kautta.

Kahtena edellisenä kautena 2-divisioonan Pohjanmaanlohkon pistepörssin voittanut Nico Hagelberg jatkaa tälläkin kaudella joukkueen ykköspyssynä. Tulitukea odotetaan erityisesti Jesse Lintalalta, mutta myös toissa kaudella sarjaa dominoineelta Kim Sandilta on lupa odottaa palaamista toissakauden pelitasoon. Eetu Annila tekee tuloaan kohti tasaista kärkihyökkääjää. Nuorukainen pelaa lainapelaajana myös Karhujen A-nuorissa. Jesse Ylisellä on takanaan hyvä valmistautumisjakso ja Ylisestä kaavaillaan Klemetin korvaajaa joukkueen ykköskenttään. Uusista omista nuorista kannattaa kiinnittää huomio jo viime kaudella esiintyneiden lisäksi Marius Niemeen. Niemi omaa poikkeuksellisen juonikkuuden pallon kanssa ja pystyy tuottamaan ketjukavereilla hyvään tahtiin paikkoja. Nuorukainen osaa myös itse viimeistellä, joten paketti on suht hyvin kasassa.

Hagelbergin odotetaan kantavan ykköspyssyn roolia myös pykälää ylempänä

Sitten niihin pelaajamuutoksiin. Jo etukäteen oli tiedossa, että Arttu Turunen pelaisi viimeistä kauttaan Oransseissa. Viisi vuotta joukkueen alakerrassa luutineesta Arasta oli kasvanut johtava pelaaja joukkueessa, jonka lähtö vaikuttaa varmasti. Turusta korvaamaan Remixistä siirtyi Ilkka Salonen, joka omaa erinomaiset johtamistaidot ja omalla tekemisellään asettaa jokaisessa harjoituksessa vaatimustasoa aina hieman edellistä ylemmäs. Salosesta saamme erinomaisen korvaajan Turuselle. Salosen arvostuksesta paljon kertoo sekin, että hänet valittiin heti uutena pelaajana joukkueen kapteenistoon.

Oranssien puolustus koki muutenkin jonkun verran liikehdintää. Seuran oma kasvatti Aleksi Olli pelasi toistaiseksi viimeisen kautensa päättyneellä kaudella. Opiskelut vievät miehen ainakin hetkeksi pois Vaasasta. Lisäksi varusmiespalvelusta suorittaa Justus Jaskari joka kasvoi viime kaudella yhdeksi luottopuolustajaksi. Myös Jonathan Jåfs suorittaa varusmiespalveluaan ja on käytännössä toistaiseksi sivussa joukkueen alakerrasta. Toisena maalivahtina pelannut Kristian Österman pelasi hänkin viimeisen kautensa ainakin toistaiseksi meillä. Pitkään näytti siltä, että suurimmat haasteet joukkueen kokoamisessa tulevat juuri alakerran osalta, mutta lopulta Vaasan hyvä vetovoima opiskelukaupunkina toi mukavia yllätyksiä alakertaan.

Opiskelut toivat Oransseille kolme uutta puolustajaa, joista jokainen varmasti löytää oman paikkansa pelaavasta kokoonpanosta. Ensimmäisenä joukkoon liittyi Veeti Tuunainen, joka siirtyi Vaasaan Grifkin miesten joukkueesta. Tuunainen on antanut hyviä näyttöjä ja vakuuttanut valmennuksen osaamisellaan. Suomen Turusta ja Turun Palloseurasta (TPS) meille siirtyi puolestaan Stan Adamus. Adamus on TPS:n junioripolun kasvatti ja se näkyy positiivisella tavalla nuoren miehen otteissa. TPS:n A-nuorten SM-sarjajoukkueessa viime vuodet pelannut Adamus tulee ottamaan suuren roolin Oranssien puolustuksesta. Monikäyttöinen pelaaja pystyy tarvittaessa pelaamaan myös sentterinä joka tuo hyvän lisävaihtoehdon myös hyökkäykseen. Kooveessa ja Lekissä pelannut Tomi Kallio on isokokoinen puolustaja, joka pystyy hyvään pallolliseen peliin. Fyysisyytensä ja pallollisten taitojen puolesta Kalliosta on lupa odottaa hyvää yleispuolustajaa. Salosen ja opiskelijoiden myötä joukkueen puolustus onkin kokenut suuren muutoksen aiemmista vuosista. Yksi selkeimmistä päivityksistä puolustuksen osalta tulee tulivoiman puolesta. Viime kausina puolustajat eivät ole kauempaa maalista erityisen suurta uhkaa tuottaneet, mutta nyt siihen näyttäisi tulevan muutos.

Myös hyökkäys on elänyt jonkin verran. Nimekkäitä pelaajia on poistunut ja tilalle on nostettu omia nuoria ja opiskelemaan tulleita. Viimeiset kaudet joukkueen ykkössentterinä operoinut Niklas Paulin koulunkäynti Vaasassa vaihtui koronan myötä lähes täydelliseen etäopiskeluun ja mies halusi jäädä kotiseudulleen Espooseen käymään koulua ja pelaamaan. Nikke nähdään ensi kaudella Rangersin Divarijoukkueessa. Myös kaksi muuta opiskelijaa siirtyi takaisin kotiseudulleen ja opiskelevat ja pelaavat sieltä käsin. SB Vaasassa jo Divarissa pelannut Kaius Klemetti siirtyi Paulin joukkuekaveriksi Rangersiin. Mikko Levänen pelaa puolestaan tulevalla kaudella Blackbirdsissä. Isoja menetyksiä siis Oranssien hyökkäyspäähän. Tsemppiä jokaiselle uusiin ja uusvanhoihin joukkueisiinsa.

Uutena pelaajana hyökkäykseen liittyy Ilari Partanen Happeen organisaatiosta. Alkukesällä Happeen liigarinkiin nostettu Partanen sai opiskelupaikan Vaasasta ja siirtyi sen mukana meille pelaamaan. Toinen uusi hyökkääjä, Jere Koskela on tuttu mies. Koskela pelasi aikanaan B-juniorivuotensa SB Vaasassa. Edellisillä kausilla mies otti paikkansa Remixin ykköspistemiehenä ja nyt oli aika ottaa yksi harppaus eteenpäin. Koskela on sentteri ja ainakin kauden avauksessa pelipaikka löytyy suoraan joukkueen ykkösketjusta.

Maalin suulle joukkue sai kaksi uutta kasvoa. Paapoissa edelliset kaudet pelannut Jussi Kivikoski siirtyi kauden päättyessä ja oma vanha juniori Aleksi Jokela tuli kesällä try outin kautta sisään. Joukkueessa jatkaa myös Samu Mikkonen, mutta Mikkosen kauden aloitus viivästyy jonkin verran loukkaantumisen johdosta.

Omista junioreista Anton Bystedt, Max West ja Joni-Petteri Kuoppala ovat aiempaa enemmän edustuksen mukana. Lisäksi tällä kaudella ensimmäistä kertaa mukana on myös lupaava Marius Niemi. Bystedt aloittaa kauden tänään Oranssien kolmoskentässä. Kuoppala, West ja Niemi ovat hekin mukana kokoonpanossa.

Joukkueen valmennukseen on tullut sellainen muutos, että fysiikkavalmentajana toiminut Jukka Syrjä jää sivuun ja hänen paikkansa ottaa Katja Kukko. Lisäksi viime kaudella vielä joukkueessa pelaajana toiminut Janne Ojala siirtyy joukkueen huoltajaksi.

SB Vaasa kaudella 2020-21

Maalivahdit
#34 Aleksi Jokela
#41 Samu Mikkonen
#76 Jussi Kivikoski (SB Paapat)

Puolustajat
#5 Tomi Kallio (Koovee)
#19 Veeti Tuunainen (GrIFK)
#23 Ilkka Salonen ”A” (FBC Remix)
#33 Joni-Petteri Kuoppala
#39 Jonathan Jåfs
#48 Justus Jaskari
#63 Leevi Björkman ”C”
#77 Stan Adamus (TPS)
#88 Wäinö Laine
#95 Kim Sand ”A”

Hyökkääjät
#8 Saku Pienimäki
#15 Anton Bystedt
#17 Leo Ahtilinna
#29 Jesse Ylinen
#30 Max West
#47 Jere Koskela (FBC Remix)
#50 Jesse Lintala
#53 Eetu Annila
#66 Marius Niemi
#72 Isak Laukkonen
#74 Nico Hagelberg
#91 Riku Korpi

Toimihenkilöt

Teemu Hagelberg, vastuuvalmentaja
Aki Åkerfelt, valmentaja
Niko Åkerfelt, valmentaja
Katja Kukko, fysiikkavalmentaja
Rami Annila, joukkueenjohtaja
Janne Ojala, huoltaja