Tehokkuus maalipaikoissa toi voiton TPS:sta

SB Vaasa avasi harjoitusottelut voitokkaasti peittoamalla liigajoukkue TPS:n maalein 2-4 (1-3, 0-1, 1-0) Mynämäellä Hani-hallissa pelatussa ottelussa.

Ottelun ensimmäinen 10 minuuttinen oli täysin TPS:n hallintaa, mutta maalissa aloittanut Mikael Aromaa piti lukemat siedettävinä. TPS meni ottelussa 1-0-johtoon, kun pallo kimposi epäonnekkaasti pitkästä aikaa oranssipaidoissa pelanneesta Tero Saaristosta ohi Aromaan.

Vaasalaiset pääsivät ottelun edetessä hieman paremmin peliin kiinni ja Henry Backman pääsi tasoittamaan ottelun Samir Mountassirin laukauksen irtopallosta. Nico Hagelberg lisäsi johdoksi 1-2, kun Jesse Palmberg tarjoili kulmalyönnistä pallon ykkössektoriin. Erän loppupuolella Joona Kukko kurotti lukemiksi 1-3, syötön tarjoili jälleen Palmberg.

Toisen erän ainoasta maalista vastasi Valtteri Nurmi, joka pääsi sijoittamaan pallon etukulmaan Kukon upeasta poikittaissyötöstä.

Viimeisen erän ainoasta maalista vastasi TPS, kun Toni Salminen pääsi karvauksen uinahdettua kävelemään viivasta sisään ja tälläämään pallon ohi ottelun jälkimmäisen puolikkaan vaasalaismaalissa pelanneen Samu Mikkosen.

Enempää osumia ei nähty ja torjuntavoitto matkasi Vaasaan lukemin 2-4.

”Painotimme ennen ottelua karvaus- ja puolustuspeliämme, joka toimi ihan hyvin. Vaarallisimmat maalipaikat TPS pääsi luomaan meidän heikoista pallollisista suorituksista”, tiivisti ottelun SB Vaasan edustusjoukkueen penkin takana ensimmäistä kertaa esiintynyt Teemu Hagelberg.

Sairasteluiden, hääjuhlien, työkiireiden ja B-junioreiden omien pelien vuoksi oransseilta puuttui ottelusta lähes kahden kentällisen verran pelaajia. Paikkaajiksi löytyi farmijoukkue YB:stä hienon ottelun pelannut Nico Hagelberg ja vielä viime kaudella joukkuetta edustanut kokenut Valtteri Nurmi.

Nurmi oli mukana jo tuuraajana joukkueen kesän toisella leirillä ja nyt TPS-ottelussa. Valmentaja Jani Lipsasen mukaan sen enemmästä ei ole Nurmen kanssa tässä vaiheessa sovittuna.

Maalissa ottelun pelasivat puoliksi Mikael Aromaa ja Samu Mikkonen.

Pelurit-fi.com  – urheilu- ja vinkkisivusto hengessä mukana