Kauden aikana on usein ollut tapahtumia yhteistyöstä seuran poikien ja tyttöjen välillä. Välillä pelataan treenimatseja toisia vastaan ja myös usein tyttöjä pääsee mukaan myös poikien treeneihin.
Yhteistyö C – tytöillä on toiminut hienosti 06 – oranssin ja 05 – valkoisen joukkueiden kanssa. Kauden aikana on pelattu mahtavia vääntöjä, ja molemmin puolin tuntuu nämä pelit olevan todella haluttuja. Näin uskoo myös noiden poikien loistavat valmentajat Jani Puisto ja Janne Tuomivirta, jotka vievät viikosta toiseen peliä ja poikia eteenpäin. Varsinkin Janin tekemä vuosien kova työ poikien kanssa on ihailtavaa, kertoo Janne, joka pitää miestä suuressa arvossa.
Tytöt ovat varmasti jäljessä tekniikassa ja pelinopeudessa, mutta koittavat tunnollisella työllä ja tiiviillä puolustuspelillä tasoittamaan tilannetta. Ja pelit ovatkin olleet kohtuu tasaisia. Tuntuu nämä pelit myös sytyttävän molemmat, ja ainakin pojat saavat tytöt juoksemaan. Rohkeutta pallon kanssa pitää saada lisää, ja sitä kautta myös oikeita ratkaisuja pallon kanssa. Laukaisutaidoissa on myös eroja, ja varmasti pojat pelaavat enemmän omalla ajallaan. On kuitenkin tyttöjä, jotka tekevät tätä myös, ja se alkaa tässä iässä jo näkymään tuloksissa.
Nämä pelit eroavat kuitenkin täysin oman sarjan peleistä, joten näissä on hyvä myös mitata kehitystä kauden aikana. Aluesarjoissa ei kuitenkaan kovin montaa kovaa peliä vuodessa välttämättä saa.
06 valmentaja Jannella on takana kiireinen vuosi, kun myös seuran B1 pojat pelasivat hänen komennuksen alla. Miestä harmittavat edelleen muutamat tappiot, jotka olisi pitänyt kääntää voitoksi. Kausi oli kuitenkin todella antoisa, ja niitä päiviä ei mies vaihtaisi pois. Myös kotijoukkojen tuki on pakko mainita, ja sielläkin on tehty näin oikeita valintoja. Vaimo on myös kovasti kiinnostunut lajista.
Enemmän kaivataan vielä porukkaa taustajoukkoihin varmasti kaikkiin ikäryhmiin. Valmentajia, huoltajia, joukkueenjohtajia jne. Näin voidaan kehittää toimintoja ja tarjota parasta, ja saadaan näin pelaajat viihtymään lajin parissa ja kehittymään jatkuvasti paremmiksi.
Eli mukaan vaan, jos tuntuu vähänkin siltä.