Edustuksen maaliskuu menee Divarikarsinnan merkeissä

Kautta aikain ensimmäinen Suomisarjan kausi jäi varmasti monen joukkueen mieliin pitkiksi ajoiksi. Suomisarja oli kuin meksikolaisen pihajuhlan piñata, viranomaisten nuijiessa sitä kepeillä eri rajoitusten ja kieltojen muodossa kunnes se helmikuussa lopulta poksahti ja sarja puhallettiin poikki. Seuroille tarjottiin korvaava sarja, Divarikarsintasarja joka alkaa tulevana viikonloppuna.

Mikä ihmeen Divarin karsintasarja?

Kaikilla Suomisarjan joukkueilla oli mahdollisuus joko lopettaa kautensa tai jatkaa Divarikarsintasarjassa taistelemassa sarjanoususta. 14 joukkuetta päätti jatkaa karsintasarjassa, 15 joukkuetta lopetti kautensa siihen. Tasapuolisuuden nimissä Divarikarsintasarjaa tarjottiin myös Pohjois-Suomen 2-divisioonan kärjelle, sillä Pohjois-Suomesta ei Suomisarjaan ole joukkueita otettu.

SB Vaasa oli yksi joukkueista, jotka päättivät jatkaa kauttaan. Muutenkin jatkavien seurojen joukossa oli reilu edustus Oranssien Suomisarjan lohkosta A, josta 9/10 joukkueesta päätti jatkaa kauttaan. B ja C lohkoista tuli siis yhteensä 5 joukkuetta mukaan. Pohjois-Suomesta mukaan saatiin kaksi joukkuetta, kun rovaniemeläinen Santa´s United ja oululainen SBT Merikoski hyppäsivät karsintasarjaan mukaan.

Miten pelataan

Karsintasarja jaettiin kahteen lohkoon. Molemmissa lohkoissa on 8 joukkuetta ja sarja pelataan yksinkertaisena. Pelejä kertyy siis 7. Lohkojen kaksi parasta jatkavat ristiinkarsinnalla pudotuspelisarjan, joiden voittajat nousevat Divariin kaudeksi 2021-22. Kaikki karsintasarjan perusvaiheen pelit pelataan maaliskuun aikana, joten pelejä pelataan kaksi per viikko tahdilla. SB Vaasa pelaa otteluistaan kolme kotona ja neljä vieraissa. Kaikki ottelut pelataan ilman yleisöä. Me striimaamme jokaisen ottelumme, toivottavasti mahdollisimman moni vieraspelimme striimataan myös.

Otteluohjelma

La 6.3 16:00 Nibacos vs SB Vaasa (striimi 10€)
Su 7.3 16:00 Blue Fox vs SB Vaasa (Solidsport 8€)
La 13.3 18:00 Merikoski SBT vs SB Vaasa
Su 14.3 14:00 SB Vaasa vs MLT
La 20.3 18:00 SB Vaasa vs Santa´s United
Su 21.3 13:00 Classic United vs SB Vaasa
Su 28.3 15:00 SB Vaasa vs SR

SB Vaasa kuvaa kotiottelunsa Solidsportiin, löydät kanavamme täältä