Edustuksen tarina jatkuu Teemu Hagelbergin luotsaamana kahden seuraavan kauden ajan

SB Vaasan miesten edustusjoukkueen päävalmentaja vaihtuu kauden jälkeen. Ensi kaudella vastuuluotsin roolin ottaa Teemu Hagelberg. Sopimus on kaksivuotinen.

Nykyinen päävalmentaja Ilkka Kittilä ei jatka seurassa, vaan siirtyy uusiin haasteisiin. Kittilä on mukana valmennuksen apuna vielä kevään ajan sopimuskautensa loppuun saakka.

– Tilanne on ollut tiedossa jo viime kesästä lähtien. Silloin teimme Jukka Leinon kanssa suunnitelman, jonka myötä vaasalaisen edustussalibandyn uudelleenrakennusprojektin ensimmäinen vuosi kulkee minun vastuullani. Pyrkimys on koko ajan ollut, että valmennusryhmän vaasalaisluotsit jatkavat tarinaa tästä eteenpäin ilman minua, Kittilä kommentoi.

– Tiesin, että jos onnistumme tai pääsemme edes lähelle toiminnallisia tavoitteitamme, tulee keväällä olemaan todella haikea fiilis. Tässä tarinassa olisi hienoa olla mukana pidempäänkin. Ilolla jään seuraamaan sivusta tulevaa, sillä ryhmä jää osaavan ja intohimoisen päävalmentajan käsiin, joka on vielä paljasjalkainen vaasalainen, Kittilä jatkaa.

Edustusjoukkue on tällä hetkellä sarjataulukossa sijalla neljä. Mikäli ensi viikonloppuna viimeisellä runkosarjakierroksella TU häviää Nibacokselle ja MLT häviää vähintään jatkoajalla HiPalle, jatkuvat SB Vaasan pelit vielä playoffeissa.

– Toivotaan, että saamme muilta apuja, jotta mainiosti sujunut kevät saa jatkoa. Luonnollisesti joukkueessa on valtava halu jatkaa kautta vielä, Kittilä sanailee.

Hagelbergin ensimmäinen ottelu edustusjoukkueen päävalmentajana päättyi 4-2 vierasvoittoon TPS:stä. Kyseessä oli harjoitusottelu, jossa Hagelberg paikkasi silloisen päävalmentajan, Jani Lipsasen poissaoloa.

Vahvasti vaasalainen ryhmä

Hagelbergin lisäksi kaksivuotisella sopimuksella jatkaa apuvalmentaja Aki Åkerfelt. Joukkueen rakenteessa onkin tällä hetkellä erinomainen tilanne, sillä niin pelaajarunko kuin valmennusryhmän runko on paikallinen.

Tulevalla päävalmentajalla Hagelbergilla on pitkä historia juniorivalmennuksen puolella eritoten vanhemman pään junioreista niin Woodcuttersissa kuin SB Vaasassa. Viime vuodet hän on ollut mukana edustusjoukkueessa niin Divarissa kuin kakkosdivarissakin apuvalmentajan roolissa. Hän tuntee nuoren pelaajiston erinomaisesti jo heidän juniorivuosistaan lähtien.

– Hyvillä fiiliksillä tässä pääsee kehittämään joukkuetta ja jatkamaan pitkälti samalla linjalla kuin menneellä kaudella. Joukkue on nuori ja hyvähenkinen, joka on hienosti ottanut uusia asioita vastaan harjoituksissa tällä kaudella ja saanut vietyä opittuja juttuja peliin. Henkilökohtaisesti minulla on halu oppia lajista lisää ja sitä kautta haluan auttaa pelaajia kehittymään yksilöinä joukkueessa askeleen eteenpäin ja samalla kehittää itseänikin, Hagelberg kommentoi.

– Osa joukkueen kehityskohteista selviää kun lyödään kulunut kausi pakettiin nykyisen valmennuksen kanssa, mutta kyllä me fysiikka puolella halutaan kehitystä ja lajin puolella kehitystä tarvitaan pallollisessa pelissä, Hagelberg jatkaa.

Tulevaisuuden visio

SB Vaasan toiminnanjohtaja Jukka Leino on erittäin tyytyväinen, että vahvasti vaasalaista joukkuetta johtaa myös vaasalainen valmennus.

– Rakensimme viime keväänä suunnitelman, josta tullaan myöhemmin kertomaan lisää. Yksi ydinkohdista siinä oli vaasalaisen valmentajuuden kehittäminen kohti huippua. Tiesimme, että Kittilä on suuntaamassa muualle kauden 2018-19 jälkeen, mutta halusimme hänet silti aloittamaan tämän uudistumisprosessin. Kittilä on ollut koko kauden mukana valmentajan ammattitutkinnolla (VAT) Eerikkilässä. Halusimme hänen jalkauttavan ja sopeuttavan niitä tämän päivän oppeja meidän pelaajille ja muulle valmennusryhmälle. Uskomme, että niiden oppien avulla on luotu hyvä pohja tulevaisuudelle. Hagelberg on, kuten Kittilä kuvailee intohimoinen valmentaja ja tyyppinä huippuluokkkaa. Sellaisia me tarvitsemme. Myös Åkerfelt on intohimoinen koutsi ja mielestäni niin valmentajina kuin persooninakin Teemu ja Aki täydentävät hienosti toisiaan. Lisäksi molemmat halusivat näyttää sitoutumisen mallia solmimalla suoraan kaksivuotiset sopimukset. Olen erittäin tyytyväinen tähän tilanteeseen, Leino virkkoo.