SB Vaasa aloittaa miehille suunnatun sohvaperunasählyn elokuussa. Sohvaperunasähly on kuukauden mittainen tutustumisjakso salibandyyn. Lajista ei tarvitse olla mitään kokemusta ja sinne ovatkin tervetulleita kaikkia taitotasosta tai kunnosta riippumatta. Sohvaperunasählyjä järjestetään elo-, syys-, loka-, marras- ja joulukuussa.
Haluamme osaltamme olla liikuttamassa myös aikuisväestöä. Viime kaudella perustimme seuraan sekä miesten, että naisten harrasteryhmät. Molemmat ryhmät olivat aktiivisia syys- ja kevätkauden, mutta etenkin naisten harrasteryhmän suosio oli jättimäinen. Kaikki 25 paikkaa menivät heti kättelyssä niin syys- kuin kevätkaudellakin. Miesten puolella ei moista väenpaljoutta nähty, vaikka sielläkin hyvin riitti pallon perässä juoksijoita.
Haluammekin rohkaista miehiä liikkumaan ja siksi yhdessä Kunnossa Kaiken Ikää -projektin kanssa tarjoamme joulukuun loppuun asti miehille kuukauden ilmaisen kokeilun teemalla sohvaperunasta sählyjätkäksi, seuran toiminnanjohtaja Jukka Leino selvittää ajatuksen taustaa. Kokeilukuukaudet alkavat elokuun alusta. Tapahtumissa keskitytään puhtaasti pelaamiseen. Pelivuoro on keskiviikkoisin 20:30-21:30 OP-Arenalla, eli sählyjätkät pääsevät alueen parhaimpaan salibandy-ympäristöön toteuttamaan taitojaan ja vielä ehtii takaisin sohvalle, ennen mestareiden liigan alkuvihellystä, Leino jatkaa.
Mikäli harrastesalibandystä saa kipinän, voi harrastusta jatkaa kokeilun jälkeen miesten harrasteryhmässä. Miesten harrasteryhmän syyskausi maksaa 70€ kestäen syyskuun alusta joulukuun loppuun, Kevätkausi maksaa samaiset 70€ ja kestää tammikuun alusta toukokuun loppuun, jos salibandy ei kiinnosta niin tulipa ainakin kokeiltua, Leino päättää.
Kokeiluryhmässä on paikkoja 30 kuukautta kohti. Uusissa ryhmissä etusijalla ovat uudet pelurit. Vanhojen pelureiden toivotaan siirtyvän miesten harrastesählyn puolelle.
Elokuun sohvaperunasta sählyjätkäksi tutustumisryhmään voit ilmoittautua tästä